Jetsin Sami Niku myöntää olevansa “ongelmapelaaja” – pohti KHL-siirtoa!

schedule 7 tammikuun 2020 - 04:07
person Marko Ollonqvist

Winnipeg Jetsin Sami Niku myöntää pohtineensa siirtopyynnön jättämistä ja jopa KHL:ään loikkaamista ajauduttuaan ongelmiin valmentajan kanssa.

Sami Niku ei ole aivan kaikkein tyypillisin suomalaispelaaja.

Hän suhtautuu asioihin todella tulisesti, niin hyvässä kuin myös pahassa.

– Joskus olen turhautunut ja näytän sen liian voimakkaasti. Minä vain olen sellainen, mutta teen töitä sen eteen, Niku kertoi toimittajille Montrealissa antamassaan haastattelussa.

Ylen haastattelussa Niku puolestaan puhui hieman avoimemmin ja Niku kertoikin uskovansa tunteellisuutensa johtaneen siihen, että hänellä on tilillään ainoastaan 32 NHL-ottelua ja vain kaksi kuluvalta kaudelta.

– Kyllä se voi olla yksi syy siihen, miksi minua on pidetty alhaalla. Ehkä he yrittävät tällä tavoin kasvattaa minua aikuiseksi, vaikka itse kyllä koen jo olevani aikuinen. Varmasti temperamentti ylipäätään on sellainen asia, mikä on saattanut välillä hiekoittaa tietä urallani. Hommat ovat vaikeutuneet, kun on palanut kiinni ja on tullut hölmöiltyä.

Nikun tunteet ottivat vallan aiemmin kuluvalla kaudella, kun hän otti yhteen yhdeksättä kautta Jetsin apuvalmentajana toimivan Charlie Huddyn kanssa.

– Kyse oli vain väärinymmärryksestä. Ei siinä ollut mitään sen kummempaa. Pyysin anteeksi, eikä asiaa enää käydä läpi, Niku kertoi Montrealissa.

Jetsin päävalmentajana toimiva Paul Maurice valaisi asiaa hieman tarkemmin ja paljasti, ettei kyseessä ollut ensimmäinen kerta.

– Kyse oli hyvin tavanomaisesta asiasta. Hän luuli harjoitusten olevan ohi ennen kuin ne olivat ohi. Eikä kyseessä ollut ensimmäinen kerta, mikä on omalla tavallaan hauskaa.

Nikulle kuluva kausi on ollut valtaisa pettymys. Jetsin alakerta heikkeni merkittävästi viime kauden jälkeen ja hänen uskottiin yleisesti ottaen nousevan yhdeksi joukkueensa avainpuolustajista, mutta sen sijaan Niku on löytänyt itsensä AHL:stä – vaikka viime kaudella hän pääsi jo pelaamaan 30 NHL-ottelua.

Vaikuttaisikin vahvasti siltä, että kyse on nimenomaan Nikun tunteenpurkauksesta, sillä Jets hankki alkukaudesta Luca Sbisan ja Carl Dahlströmin, jotka molemmat ovat menneet suomalaisen edelle nokkimisjärjestyksessä, vaikka Niku on lähtökohtaisesti kaksikkoa parempi pelaaja.

Niku myöntääkin Ylelle, että siirtopyynnön lähettäminen ja jopa KHL:ään siirtyminen (taloudellisista syistä johtuen) ovat olleet vaihtoehtoja, mutta hän haluaa kuitenkin pelata nimenomaan NHL:ssä.

– Onhan tämä kausi ollut melkoinen pettymys, en voi olla millään tavalla tyytyväinen. Olen toki AHL:ssä päässyt pelaamaan, ei siinä mitään, mutta ihan väärässä sarjassa. Siellä pelaaminen alkaa olla jo vähän liian helppoa ja se tekee kaikesta helvetin vaikeaa. Ei se mitään leikkimistä ole, mutta kuitenkin sellaista, minkä vuoksi omaan pelaamiseeni on alkanut tulla kaikkea ylimääräistä.

– Onhan tässä pipo ollut aika kireällä, jos totta puhutaan. Välillä on rehellisyyden nimissä ollut motivaation kanssa ongelmia, kun miettii, missä pelaan. En kuitenkaan löysäilemään ala, aina sitä jotenkin saa itsensä peleihin ladatuksi. Tämä on kuitenkin minun työni, joten suhtaudun siihen tosissani

Tällä kaudella 18 AHL-ottelussa tehot 3+11=14 tehnyt Niku on kärsinyt kuluvalla kaudella myös loukkaantumisista, ja ollut muun muassa autokolarissa, mitkä ovat vaikuttaneet niin ikään hänen tilanteeseen. Ehkä tunnelin päässä on kuitenkin vihdoin valoa, sillä viime yönä hän pääsi pelaamaan kuluvan NHL-kauden toisen ottelunsa, joka oli ensimmäinen noin kolmeen kuukauteen.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Urheiluvedot Exclusive: Talleta 25€ – saat 75€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord