SOPIMUS: Jani Hakanpää siirtyy Anaheim Ducksiin!

schedule 4 heinäkuun 2019 - 05:29
person Marko Ollonqvist

Jani Hakanpää siirtyy Anaheim Ducksiin, varsin odotetusti, sillä hänen paluustaan Pohjois-Amerikkaan on puhuttu jo keväästä lähtien.

Nykyisin 27-vuotias Jani Hakanpää siirtyi loppukaudesta 2012-13 hänet varanneen St. Louis Bluesin organisaatioon, pelaamaan AHL:ään.

Lopulta suomalaispuolustaja vietti kaksi täyttä kautta Pohjois-Amerikassa, pelaten pääosin AHL:ssä, joskin mukaan mahtui myös lyhyt visiitti farmin farmina toimivaan ECHL:ään.

Niinpä Hakanpää päätti lähteä hakemaan uralleen uutta vauhtia Suomesta. Hän siirtyi kaudeksi 2015-16 Oulun Kärppiin, nousi siellä viimeisten neljän kauden aikana yhdeksi joukkueen luottopelaajista ja raivasi tiensä esimerkiksi keväällä maailmanmestaruutta juhlineeseen Leijonien joukkueeseen.

MEILLÄ MYÖS PIKKUPRINTTI KESTÄÄ PÄIVÄNVALON!

KOSKA SUOMALAINEN KYLLÄ HAISTAA PASKAPUHEEN!

Jo ennen MM-menestystä Hakanpäätä vietiin takaisin Pohjois-Amerikkaan ja Anaheim Ducks nousi esille kaikkein potentiaalisimpana vaihtoehtona. Lopulta siirto kalifornialaisseuraan myös toteutui, sillä Hakanpää allekirjoitti uuden seuransa kanssa yksivuotisen ja 850 000 dollarin arvoisen pelaajasopimuksen.

Kaikkein tärkein yksityiskohta sopimuksessa on se, että kyseessä on yksisuuntainen sopimus. Hänet siis hankittiin lähtökohtaisesti pelaamaan nimenomaan NHL:ään ja siihen hänellä on myös erinomaiset mahdollisuudet, sillä Ducksin alakerta on selkeästi edellä olevien Cam Fowlerin, Hampus Lindholmin ja Josh Mansonin jälkeen erittäin tasainen.

Hakanpää teki siis loistavan valinnan, kun hän päätti uuden osoitteensa löytyvän Kalifornian auringon alta.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord