Tampa Bay äänesti 24 joukkueen pudotuspelejä vastaan – yksi asia huolestuttaa!

schedule 24 toukokuun 2020 - 06:10
person Marko Ollonqvist

Tampa Bay Lightning äänesti pohjoisamerikkalaislähteiden mukaan 24 joukkueen pudotuspelejä vastaan: kyllä-ääniä annettiin 29, ei-ääniä vain kaksi.

NHL-seurojen pelaajat äänestivät torstain ja perjantain aikana siitä, edetäänkö NHL:n kanssa keskustellun 24 joukkueen pudotuspeliformaatin kanssa eteenpäin.

Kunkin 31 joukkueen pelaajat äänestivät ensiksi omana porukkanaan ja sen jälkeen kunkin joukkueen edustaja antoi äänensä kuulua joukkueensa puolesta. Äänestystulos oli varsin selvä, sillä 29 joukkueen kerrotaan äänestäneen keskustelujen jatkamisen puolesta ja ainoastaan kahden niiden jatkamista vastaan.

Käytännössä ottaen äänestystuloksen uskotaan tarkoittavan sitä, että NHL:n pudotuspelit tullaan pelaamaan poikkeuksellisesti 24 joukkueen voimin.

Formaatti tulee toimimaan siten, että kummassakin konferenssissa sijoille 5-12 sijoittuneet joukkueet pelaavat Paras viidestä -ottelusarjat: kyseessä ovat niin sanotut Play in -sarjat, joiden voittajat etenevät varsinaisiin pudotuspeleihin, joissa on mukana 16 joukkuetta.

Tällä tietoa ensimmäisen pudotuspelikierroksen sivusta seuraavat, sijoille 1-4 sijoittuneet, joukkueet pelaavat keskenään vain mitättömiä harjoitusotteluita pelivireen löytääkseen ja juuri tämä tiettävästi vaikutti siihen, että Tampa Bay Lightning äänesti 24 joukkueen formaattia vastaan.

Lightningin edustajana NHL:n pelaajayhdistyksessä toimiva Alex Killorn jakoi huolensa asiasta jo ennen äänestystä.

– Ainoa ongelma, joka minulla tämän systeemin kanssa on, liittyy siihen, että kärkijoukkueet huilaavat 1. pudotuspelikierroksen ja en tiedä, miten kilpailullisia näistä (harjoitus)otteluista oikein tulee, Killorn totesi Tampa Bay Timesin mukaan.

– Samaan aikaan alemmilla sijoilla olevat joukkueet pelaavat välittömästi pudotuspelejä ja siten he ovat mahdollisesti paremmin valmistautuneita, kun oikeat pudotuspelit käynnistyvät.

Killornin huoli on helppo ymmärtää ja siksi olisikin suotavaa, että sijoille 1-4 päätyneiden joukkueiden ottelut olisivat kilpailullisia: sijoilla 1-2 olevat joukkueet voisivat esimerkiksi ratkaista keskenäisessä miniottelusarjassa kyseiset sijat ja sijoilla 3-4 olevat joukkueet ratkaisisivat nämä sijat – näin peleissä olisi panosta ja ottelut valmistaisivat varsinaisiin pudotuspeleihin siinä, missä myös Play in -sarjat.

Lightningin kanssa saman huolen jakoi tiettävästi Carolina Hurricanes, jonka kerrotaan olleen toinen ehdotettua formaattia vastaan äänestänyt seura pelaajien osalta. Hurricanesin syyt lienevät erilaiset kuin Lightningilla, sillä raleighilaisseura joutuu tällä formaatilla aloittamaan pelit Play in -ottelusarjalla New York Rangersia vastaan.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord