Tim Thomasilta karu paljastus aivovammastaan – “Verenkierto 5-prosenttista”

schedule 13 joulukuun 2019 - 00:48
person Marko Ollonqvist

Tim Thomasilta karu totuus aivovammastaan: yhdysvaltalaisvahti on pysytellyt täysin julkisuuskuvan ulkopuolella NHL-uransa lopetettuaan.

Päävammat ovat olleet jo todella pitkään vakava puheenaihe jääkiekon parissa.

Pelin haluttaisiin olevan puhtaampaa, sillä useat entiset huippujääkiekkoilijat, jotka ovat lopettaneet jo vuosi sitten pelaajauransa, kärsivät edelleen pahoista aivovammojen (aivotärähdys) jälkioireista.

Yksi heistä on Tim Thomas, joka johdatti keväällä 2011 Boston Bruinsin Stanley Cup -voittajaksi. Pelaajauransa kauden 2013-14 päätteeksi päättänyt yhdysvaltalainen ei ole hiiskunut julkisuuteen ongelmistaan – toki mikään vaiettu salaisuus ongelmat eivät ole olleet – vaan aiemmin antamassaan haastattelussa hän kertoi vain yksinkertaisesti elävänsä täysin erilaista elämää.

– Elän täysin erilaisessa maailmassa kuin se jääkiekkomaailma, jossa elin ennen. Minulla ei ole henkilökohtaisella tasolla minkäänlaista suhdetta itse peliin. Opin siitä kaiken mahdollisen ja nyt haluan keskittyä oppimaan muita asioita, hän kommentoi syyskuussa The Associated Pressille (AP).

Thomas nimetään Yhdysvaltain jääkiekon kunniagalleriaan huomenna, perjantaina, ja häntä juhlistettiin eilen, kun Boston Bruins pelasi vierasottelun Washington Capitalsia vastaan.

Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun hän esiintyi julkisuudessa pelaajauransa päättymisen jälkeen ja hän kertoi karuja asioita terveystilanteestaan AP:lle.

Thomas kärsii jääkiekon aiheuttamasta aivovammasta, ja kun hän pelaajauransa jälkeen meni aivoskannaukseen, paljastui testeissä, että kahdessa kolmasosassa hänen aivoistaan verenkierto oli alle viisiprosenttista ja yhdessä kolmasosassa 50-prosenttista; pelkästään kommunikointi ihmisten kanssa oli työn ja tuskan takana ja sen vuoksi hän ei ole pystynyt pitämään yhteyttä esimerkiksi entisiin joukkuekavereihinsa.

– En pystynyt seuraamaan jääkiekkoa ainakaan pariin vuoteen sen jälkeen, kun olin lopettanut, koska en pysynyt mukana siinä.

Zulabet vedonlyöntibonus

Klikkaa kuvaa ^^

– Viimeisellä kaudellani Floridassa koin aivotärähdyksen joulukuussa ja se muutti koko elämäni. Heräsin seuraavana aamuna ja en pystynyt päättää, mitä halusin syödä tai mihin halusin mennä. En pystynyt suunnittelemaan mitään ja selviydyin loppukaudesta vain seuraamalla joukkueen kalenteria.

Vaikka Thomasin tilanne onkin nykyisin parempi, ei hän ole lähelläkään normaalia kuntoaan.

– Joka aamu, kun herään, parin ensimmäisen tunnin ajan minun täytyy jäsennellä kaikki asiat itselleni pääni sisällä ja sen jälkeen tehdä lista, että saan tehtyä edes jotain päivän aikana.

Terveysongelmat ovat saaneet hänet myös miettimään, oliko Stanley Cupin voittaminen ja valinta pudotuspelien arvokkaimmaksi pelaajaksi sen arvoista. Hän kuitenkin toteaa, ettei kadu asioita.

– Osaan arvostaa elämää, ja myös aivojen tärkeyttä, aivan eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Ja arvostan asioita, joita minulla ei ollut aiemmin. En siis kadu mitään.

Capitalsin ja Bruinsin välisen ottelun jälkeen CBS:lle antamassaan haastattelussa Thomas oli hämillään siitä, miten hyvältä vanhojen joukkuekavereiden näkeminen tuntui kaikkien näiden vuosien jälkeen.

– Me kävimme hyviä keskusteluja. En ollut nähnyt ketään joukkueesta – itse asiassa näin Johnny Boychukin kertaalleen (nykyisin NY Islandersin puolustaja) pari vuotta sitten – mutta en ollut nähnyt Zdenoa, Tuukkaa, Bergeronia, Marchandia tai Krejciä. Ja lisäksi pääsin näkemään valmennuksen ja minulla oli todella hauskaa.

– Meinasin sanoa, että nautin olostani heidän seurassaan paljon enemmän kuin odotin, mutta tiesin nauttivani siitä; en vain osannut kuvitella, miten hyväksi tunsin oloni ollessani taas heidän seurassaan.

Kuvat Tim Thomasista, kun hän kävi pudottamassa avauskiekon Capitals-Bruins-ottelussa:

Tim Thomasin antama haastattelu ottelun jälkeen:

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Nappaa itsellesi liVARpoolin paita ja jopa 400€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord