TREIDI: Miikka Salomäki saa uuden mahdollisuuden – siirtyy Torontoon!

schedule 24 helmikuun 2020 - 03:39
person Marko Ollonqvist

Viimeiset kuusi ja puoli kautta Nashville Predatorsin organisaatiossa pelannut Miikka Salomäki siirtyy vaihtokaupassa Torontoon.

Miikka Salomäki pelasi pääsääntöisesti viimeiset neljä kautta NHL:n puolella, mutta kuluvalla kaudella hänelle on kertynyt ainoastaan viisi NHL-ottelua, joissa hän on viimeistellyt yhden maalin.

Huolimatta Nashville Predatorsin vaikeuksista, Salomäki jumiutui AHL:n puolelle ja farmiseura Milwaukee Admiralsin, jonka paidassa hän teki 41 ottelussa tehot 5+10=15 ja merkkautti tehotilastokseen +16.

Niinpä sunnuntainen uutinen, jossa Predatorsin kerrottiin kaupanneen Salomäen Toronto Maple Leafsin organisaatioon, oli eittämättä positiivinen uutinen suomalaiselle. Toki tuttu ja turvallinen ympäristö jää nyt taakse, mutta samalla hän saa uuden mahdollisuuden uudessa seurassa.

Salomäki tulee toki aloittamaan Maple Leafs -uransa farmiseura Toronto Marliesissa, mutta hän on eittämättä ensimmäisten joukossa tyrkyllä kanadalaisseuran NHL-miehistöön, mikäli seuran johtoporras ja valmennusjohto päättävät lähteä kääntämään alavireisesti pelanneen vaahteranlehtimiehistön kurssia tekemällä muutoksia.

Vuoden 2011 NHL Draftissa toisella kierroksella (#52) varatulla Salomäellä on vyöllään toistaiseksi 167 NHL-ottelua, joissa hän on tehnyt tehot 12+15=27 ja hän kuului pitkään Predatorsista potkut kesken kuluvan kauden saaneen Peter Lavioletten luottopelaajiin.

Vaihtokaupassa toiseen suuntaan matkaa puolustaja Ben Harpur, joka pelasi ensimmäistä kauttaan Maple Leafs -organisaatiossa, vietettyään NHL-uransa ensimmäiset kolme kautta Ottawa Senatorsissa. Isokokoinen puolustaja on kuluvalla kaudella pelannut AHL:ssä 34 ottelua ja tehnyt niissä tehot 1+10=11. Salomäen tavoin, myös hän jatkaa pelejään AHL:n puolella myös uudessa seurassaan.

Sekä Salomäen että Harpurin sopimukset ovat katkolla kuluvan kauden jälkeen.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Kaikki Urheiluvedot.com:n ilmaiset vetovihjeet täältä!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord