Tämä meni, kuten pitikin! Tuukka Rask ehdolla Vezina-voittajaksi

schedule 18 heinäkuun 2020 - 06:48
person Marko Ollonqvist

Tuukka Rask on ehdolla Vezina-voittajaksi ja monien papereissa hän on ykkössuosikki voittamaan NHL:n parhaalle maalivahdille ojennettavan pystin.

Boston Bruinsin suomalaismaalivahti Tuukka Rask voitti NHL-uransa toistaiseksi ainoan Vezina Trophysta kauden 2013-14 päätteeksi.

Nyt hänet on nimetty toista kertaa urallaan kolmen Vezina-finalistin joukkoon ja tänä vuonna hän taistelee NHL:n parhaan maalivahdin tittelistä yhdessä Winnipeg Jetsin Connor Hellebuyckin ja Tampa Bay Lightningin Andrei Vasilevskiyn kanssa.

Kun kyseisen kolmikon tilastoja katsotaan osittain keskeneräiseksi koronaviruspandemian vuoksi jääneen runkosarjan osalta, voitettujen otteluiden määrässä Vasilevskiy (35) ja Hellebuyck (31) olivat edellä. Heillä oli kuitenkin myös selkeästi enemmän startteja kuin Raskilla: Bruinsin suomalaisvahti pelasi runkosarjan aikana 41 ottelua, joista hän voitti 26, kun taas Vasilevskiy pelasi 52 ottelua ja Hellebuyck nähtiin 58 ottelussa.

Rask oli puolestaan tämän kolmikon osalta ylivoimainen tilastoykkönen sekä torjuntaprosentin että päästettyjen maalien keskiarvolla mitattuina. Nollapelitilastossa hän jäi yhden vajaaksi Hellebuyckista, mutta huomionarvoinen seikka tässä on – aivan, kuten voittotilastossa – pelattujen otteluiden määrä.

Vezina-kilvan uskotaan olevan Raskin ja Hellebuyckin välinen taisto, ja mikäli jostain syystä pysti menee Jets-maalivahdille, perustuu se kahteen asiaan: pelattuihin otteluihin ja siihen, miten heikko lähtökohtaisesti Jetsin puolustuksen piti tällä kaudella olla.

Hellebuyckin valintaa voitaisiin kuitenkin pitää jokseenkin erikoisena, sillä Rask oli vähintään 35 ottelua tällä kaudella pelanneiden NHL-maalivahtien osalta tilastoykkönen torjuntaprosentin ja päästettyjen maalien keskiarvon kohdalla.

Torjuntaprosentti:

1. Tuukka Rask (92,90)
2. Connor Hellebuyck (92,20)
3. Andrei Vasilevskiy (91,70)

Päästettyjen maalien keskiarvo:

1. Tuukka Rask (2.12)
2. Andrei Vasilevskiy (2.56)
3. Connor Hellebuyck (2.57)

Nollapelit:

1. Connor Hellebuyck (6 nollapeliä)
2. Tuukka Rask (5 nollapeliä)
3. Andrei Vasilevskiy (3 nollapeliä)

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord