Tuukka Rask teki asian selväksi – “En halua pelata missään muualla”

schedule 9 lokakuun 2020 - 03:20
person Marko Ollonqvist

Viime aikoina siirtohuhujen kohteena ollut ja TSN:n Trade Bait -listalle päätynyt Tuukka Rask teki selväksi, ettei hän halua pelata muualla kuin Bostonissa.

Tuukka Raskin sopimus on katkolla kuluvan kauden jälkeen. Joitain kuukausia sitten Rask puhui myös mahdollisuudesta siirtyä eläkkeelle, mutta kun nämä puheet käynnistivät valtavan huhumyllyn, suomalaisvahti teki nopeasti selväksi, että hänellä on aikomuksena jatkaa pelaajauraansa vielä nykyisen sopimuksensa päättymisen jälkeen.

Juuri Raskin sopimustilanne on kuitenkin nostanut esille vaihtoehdon hänen kauppaamisestaan. Bruinsin GM:nä toimivan Don Sweeneyn on kerrottu olleen yhteydessä muihin seuroihin selvittääkseen Raskin markkina-arvon – siltä varalta, että suomalainen päättäisi olla tekemättä jatkosopimusta Bruinsin kanssa.

Nyt Rask on itse kuitenkin kommentoinut tilannettaan ja hän teki varsin selväksi, että Bruins on hänelle ainoa vaihtoehto.

– Olen ollut täällä pitkään ja organisaatio on kohdellut minua loistavasti. Me olemme rakentaneet kotimme Bostoniin ja me kutsumme Bostonia kodiksemme. En siis halua pelata missään muualla, Rask kommentoi tilannettaan The Boston Heraldin toimittajana työskentelevälle Steve Conroylle haastattelussa, joka oli ensimmäinen sitten Raskin päätöksen jättää pudotuspelit kesken.

Aivan viime aikoina ilmassa on ollut huhuja, joiden mukaan Rask lopettaisi uransa ensi kauden päätteeksi, mikäli hänet kaupattaisiin. Rask kommentoi myös näitä huhuja.

– En näe mitään syytä sille, miksi minut treidattaisiin. Juuri nyt keskityn kuitenkin ensi kauteen ja sen jälkeen toivon mukaan pelaan pari kautta lisää, ennen kuin siirrän soihdun seuraavalle kaverille. Haluan auttaa tätä organisaatiota niin paljon kuin vain mahdollista.

Raskin puheista voi päätellä, että hän todella olisi valmis lopettamaan pelaajauransa tulevan kauden jälkeen, mikäli Bruins päättäisi kaupata hänet syystä tai toisesta. Samaan aikaan on kuitenkin todettava, että on äärimmäisen vaikeaa nähdä Bruinsin kauppaavan suomalaista nyt, kun hän on tehnyt kantansa selväksi; kaiken kukkuraksi kyseessä on yksi NHL:n parhaista maalivahdeista, joka valittiin viime kauden osalta NHL:n toiseksi parhaaksi maalivahdiksi.

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord