VIDEO: Tampa Bayn Jon Cooperilta upea ele – ei suostunut yksin haastatteluun!

schedule 30 syyskuun 2020 - 03:07
person Marko Ollonqvist

Tampa Bayn päävalmentaja Jon Cooperilta nähtiin upea ele voitetun Stanley Cup -finaalisarjan jälkeen, sillä hän ei suostunut tulla yksinään haastatteluun.

Tampa Bay Lightning on jo useamman vuoden ajan kuulunut NHL:n suurimpien mestarisuosikkien joukkoon, mutta ennen tätä poikkeuksellista NHL-kautta 2019-2020 mestaruus oli kiertänyt jo pitkään floridalaisseuran joko kaukaa tai vaihtoehtoisesti hyvin läheltä, kuten keväällä 2015.

Nyt kuitenkin vihdoin ja viimein tärppäsi, kun päävalmentaja Jon Cooper johdatti joukkonsa Lightningin seurahistorian toiseen Stanley Cup -voittoon ja hänelle henkilökohtaisesti ensimmäiseen.

Kun Cooperin oli aika saapua median eteen, hän teki kertakaikkisen upean eleen: 53-vuotias kanadalaisvalmentaja ei suostunut tulemaan lehdistötilaisuuteen yksin, vaan hän halusi koko valmennusjohtonsa mukaan tilaisuuteen. Niinpä pöytään, jossa istuu normaalisti kaksi tai maksimissaan kolme haastateltavaa, ahtautui Cooper mukaan lukien seitsemän henkilöä ja pöytä oli melkoisen täynnä, kaverusten istuessa vieri vieressä.

Tästä seitsikosta yksi oli jo lähtemässä pois, ennen kuin pöydän ääressä alkoi kilistely ja kuului Cooperin makea nauru, mutta hän saapui takaisin pöydän ääreen kreivin aikaan.

Kieltämättä näihin kuviin ja tunnelmiin, unohtamatta tuota Cooperin naurua, on erittäin makoisaa päättää tämä NHL-kausi 2019-2020, joka oli kaikin puolin enemmän kuin poikkeuksellinen.

Cooper ja muu valmennusjohto lehdistötilaisuudessa:

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord