VIDEO: Miro Heiskasella aivotärähdys? Sai polvesta ja mailasta päähän

schedule 17 tammikuun 2020 - 07:27
person Marko Ollonqvist

Miro Heiskasella aivotärähdys? Dallas Starsin suomalaispuolustaja sai ikävällä tavalla polvesta ja mailasta päähän ottelussa Buffalo Sabresia vastaan.

NHL:n eliittipuolustajien joukkoon toistaiseksi lyhyellä NHL-urallaan noussut Miro Heiskanen saattaa joutua sivuun tositoimista ensimmäistä kertaa sitten Pohjois-Amerikkaan siirtymisen.

Starsin nuori suomalaispeluri loukkaantui nimittäin ottelussa Buffalo Sabresia vastaan todella ikävällä tavalla, joutuen jättämään ottelun kesken, ja tapahtuneen perusteella vaikuttaisi pahasti siltä, että hänellä on aivotärähdys.

Heiskanen menetti tasapainonsa puolustuspäässä tapahtuneessa kamppailutilanteessa. Samaan aikaan Sabresin ruotsalaishyökkääjä Rasmus Asplund oli luistelemassa kovaa vauhtia tilanteeseen ja sen seurauksena Heiskanen sai ensiksi Asplundin poikittaisesta mailasta päähänsä ja sen perään polvesta.

Tuo polvenisku päähän oli niin raju ja voimakas, että tuskin kukaan oli yllättynyt, kun Heiskanen ei palannut enää takaisin otteluun; toki hän veti vaihtonsa loppuun ja kävi antamassa pikkupoikkarin Asplundin alaselkään. Ennen tuota ikävää loukkaantumista nuori suomalainen oli syöttänyt joukkueensa 1-1-tasoitusmaalin, kun Jamie Benn iski hänen laukauksestaan seuranneesta irtokiekosta (päätylaitojen kautta) kiekon maaliin.

Ilta oli kaiken kaikkiaan murheellinen kotijoukkueena ottelussa toimineelle Starsille, sillä Sabres vei täyden pistepotin Buffaloon lukemin 4-1. Vieraiden alakerrassa sekä Henri Jokiharjulle että Rasmus Ristolaiselle kirjattiin syöttöpisteet mieheen.

Heiskanen pelasi ennen loukkaantumistaan 142 perättäisessä ottelussa, kun mukaan lasketaan myös pudotuspelit, mutta nyt edessä on mitä todennäköisimmin NHL-uran ensimmäinen väliin jäävä ottelu.

20-vuotiaan Heiskasen menetys on kova pala Starsille nieltäväksi, sillä hän on joukkueensa tehokkain puolustaja tehtyään 47 otteluun pisteet 7+17=24 ja kaiken lisäksi koko joukkueen peliaikakuningas ottelukohtaisella keskiarvolla 24:09.

Video Miro Heiskasen loukkaantumiseen johtaneesta tilanteesta:

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Vain Urheiluvetojen lukijoille: Talleta 25€ – saat 75€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord