VIDEO: Sebastian Aho teki yhden ottelun piste-ennätyksensä – huimat 5 pistettä!

schedule 8 joulukuun 2019 - 07:04
person Marko Ollonqvist

Carolina Hurricanesin Sebastian Aho teki yhden ottelun piste-ennätyksensä, kun hän oli mukana yhtä vaille jokaisessa joukkueensa maalissa.

Sebastian Aholle kuluvan kauden ensimmäinen reipas neljännes ei ole ollut aivan sitä, mitä odotettiin.

Nuori suomalainen nimittäin hurmasi viime kaudella, joka oli hänen ensimmäinen NHL-tasolla sentterin roolissa, siihen malliin, että odotukset kasvoivat pilviin ja tilannetta tuskin helpotti kesällä solmittu rahakas jatkosopimus.

Missään nimessä mistään lässähtäneestä pannukakusta Ahon kohdalla ei suinkaan puhuta, ja itse asiassa hänen pelillinen tasonsa on ollut pääosin korkealla, mutta pisteitä voisi olla enemmänkin: ennen viime yön NHL-kierrosta niitä oli 29 ottelusta 22 (13+9).

Tokikaan Ahoa ei juurikaan henkilökohtaiset tilastot kiinnosta, sillä hän on aina painottanut yksinomaan joukkueen menestyksen tärkeyttä, eikä hänen puheitaan ole mitään syytä epäillä, mutta totta kai myös henkilökohtaiset onnistumiset maistuvat, kuten kenelle tahansa pelaajalle.

Ja viime yönä Suomen aikaa nähtiin nimenomaan näiden tehopisteiden valossa henkilökohtaisesti se Ahon NHL-uran paras onnistuminen.

Carolina Hurricanes isännöi Minnesota Wildia, joka oli ennen viime yötä ottanut sarjapisteitä 11 perättäisestä ottelusta ja voittanut näistä peräti kahdeksan. Hurricanesia vastaan tuo pisteputki kuitenkin katkesi, kun raleighilaisseura marssi vieraidensa yli 6-2-lukemin.

Aho merkkautti ottelussa NHL-uransa kolmannen hattutempun ja vietti ensimmäistä kertaa viiden tehopisteen iltaa; aiemmin hän oli kyennyt neljästi urallaan tekemään yhdessä ottelussa neljä pistettä. Edelliset hattutemput syntyivät puolestaan Philadelphia Flyersia (31.01.2017) ja Nashville Predatorsia (13.01.2019) vastaan.

22-vuotias suomalaissentteri oli mukana joukkueensa kaikissa muissa maaleissa, paitsi ensimmäisessä: hän viimeisteli itse joukkueensa kolmannen, neljännen ja kuudennen maalin, toimi ykkössyöttäjänä joukkueensa viidennessä maalissa ja kakkossyöttäjänä 2-1-johtomaalissa.

Myös Ahon ketjukaverina pelaava Teuvo Teräväinen oli erinomaisessa lennossa, sillä hän keräsi tehot 0+3, toimien ykkössyöttäjänä Hurricanesin toisessa, kolmannessa ja neljännessä maalissa.

Vieraiden kokoonpanossa ei nähty suomalaisia, kakkosvahtina toiminutta Kaapo Kähköstä lukuun ottamatta, sillä Mikko Koivu oli alavartalovamman vuoksi sivussa nyt toisesta perättäisestä ottelusta. Mistään vakavasta ei ole kuitenkaan kyse, vaan hänen toipumisennusteensa on NHL:stä tuttu day-to-day.

Tässä vielä Ahon hattutemppu:

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Lunasta 500% bonus: Kympin talletuksella jopa 60€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord