VIDEO: Tuukka Rask riehui harjoituksissa – hakkasi mailansa säpäleiksi, heitteli maalia!

schedule 12 joulukuun 2019 - 07:46
person Marko Ollonqvist

Boston Bruinsin suomalaisvahti Tuukka Rask riehui treeneissä Washington Capitalsin alla ja antoi erityisesti mailansa tuntea tämän nahoissaan.

Tuukka Rask niitti etenkin nuorempana itselleen mainetta melkoisena kuumakallena.

Milloin kaukaloon lensi hävityn voittolaukauskilpailun roskaämpäreitä, milloin hän viskeli luistimenteräänsä pitkin jäätä, osoitellen sitä ensiksi tuomareiden suuntaan kuin Harry Potter konsanaan ja milloin hän yritti laittaa mailansa paloiksi, useimmiten epäonnistuen yrityksessään.

Sittemmin Rask on rauhoittunut ja se on nostanut hänen pelaamisensa täysin uudelle tasolle; hän on ymmärtänyt hukkaavansa turhaa energiaa riehumiseen ja hoksannut sen vain sekoittavan hänen oman pelinsä.

Liekkiään kokenut suomalaisvahti ei ole kuitenkaan sammuttanut: jos kaveri tulee Raskin reviirille, saa hän yleensä myös vasta teoistaan.

Zulabet vedonlyöntibonus

Klikkaa kuvaa ^^

Keskiviikkona Raskista nähtiin jälleen kerran tämä kuuma puoli.

Rask nimittäin hakkasi joukkueensa harjoituksissa, vastapuolella olleen joukkueen voittomaalin jälkeen, mailansa oikein huolella säpäleiksi, heitteli mailan paloja pitkin jäätä, tuuletteli sarkastisen oloisesti ja päätti laittaa myös vartioimansa maalin liikkeelle ei-niin-kauniilla tavalla.

Bruins-fanit tuntuivat epäilevän hermostumisen olleen vain huumoria, mutta muut taas pitivät sitä aitona. Myös Washington Capitalsin Lars Eller kuului tuohon jälkimmäiseen kastiin, kun hän kommentoi suomalaisvahdin riehaantumista.

– En oikein tiedä, miten kommentoisin tuota. Olen nähnyt maalivahtien aina silloin tällöin rikkovan mailansa ja hakkaavan sitä, mutta yleensä he lyövät esimerkiksi ylärimaan vain kerran – ei noin montaa kertaa. Mutta kilpailuhenkiset ihmiset ovat kilpailuhenkisiä, jopa harjoituksissa, Eller kommentoi NBC Sportsin mukaan.

Rask oli viime yön vierasottelussa huilivuorossa, kun Washington Capitals päihitti Itäisen konferenssin kärkikamppailussa Bruinsin lukemin 3-2. Kyseessä oli vieraille jo neljäs perättäinen tappio.

Tässä vielä video Raskin hermostumisesta:

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Nappaa itsellesi liVARpoolin paita ja jopa 400€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord