Ei paikkaa NHL:stä – Vancouver passitti Olli Juolevin farmiin

schedule 28 syyskuun 2018 - 03:16
person Joonas Eriksson

Torstai toi Kanadan länsirannikolta harmillisia suomalaisuutisia, sillä Vancouver passitti Olli Juolevin farmiin ja hän aloittaa kautensa AHL:ssä.

Vancouverin vuoden 2016 ykköskierroksen varaus Olli Juolevi aloittaa nyt ensimmäisen kautensa – ammattilaisena – Pohjois-Amerikassa.

Juolevi lähtikin TPS:ssä vietetyn viime kauden jälkeen kohti taalakaukaloita tasan yksi tavoite mielessään: NHL:n valloittaminen. Tuo valloitus antaa kuitenkin vielä toistaiseksi odottaa itseään, sillä Juolevin osalta tuleva kausi starttaa AHL:ssä pelaavan Utica Cometsin paidassa.

TPS:ssä viime kaudella pelannut 20-vuotias puolustaja tehtaili Liigassa 38 runkosarjaottelussa tehot 7+12=19 ja pudospeleissä Juolevi keräsi tehot 2+5.

Toistaiseksi 20-vuotiaasta suomalaispuolustajasta ei ole ollut vielä täyttämään Vancouver Canucksin ja seuran fanien häneen kohdistamia odotuksia, mutta kuten hänen ikänsä osoittaa, aikaa on ja paljon.

Monesti juuri puolustajien kohdalla tien raivaaminen NHL:ään ottaa pidempään ja tämä skenaario vaikuttaisi pätevän myös Juoleviin.

Juolevin kohdalla on otettava huomioon myös se, että hänen kesäharjoittelustaan valitettavan suuri osa paloi selkäleikkauksesta kuntoutumiseen.

Lue myös:
KUVA: Onko Jakub Voracek Philadelphia Flyersin uusi maskotti?

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord