Kolmeen sekuntiin kaksi kiekkoa päähän. Sveitsin liigassa pelaavan Marco Müller koki rankkoja hetkiä viikonloppuisessa ottelussa Sveitsin liigassa.

VIDEO: Kolmeen sekuntiin kaksi kiekkoa päähän – onko huonompaa tuuria?!

Kolmeen sekuntiin kaksi kiekkoa päähän. Sveitsin liigassa pelaavan Marco Müller koki rankkoja hetkiä viikonloppuisessa ottelussa Sveitsin liigassa.

Ambri-Piottan Marco Müllerin lauantainen ottelu ei mennyt aivan putkeen; hyökkääjä puolusti antaumuksella ja sai sen vuoksi kolmen sekunnin sisään kaksi kertaa pelivälineen päähänsä.

26-vuotias sveitsiläishyökkääjä teki työtä käskettyä ja uhrasi itsensä kiekon eteen, vaikka molemmat osumat taisivat tulla hieman puun takaa.

Ensimmäinen laukaus tuli viivan kohdilta, kun Lausanneen hyökkääjä laukoi kiekon kohti maalia, mutta kiekko otti kimmokkeen pelaajan mailasta ja kimposi suoraan Müllerin kypärään. Mies kaatui maahan ja jäi muutamaksi sekunniksi jäänpintaan, mutta heti, kun hän oli nousemassa ylös, sama laukaisija kiskaisi siniviivan tuntumasta toisen tulisen kudin, joka osui myös Mülleria päähän.

Kahden osuman jälkeen Müller vaikeroi maassa hetken aikaa ja lähti kohti pukukoppia pitäen päätään.

Kolmeen sekuntiin kaksi kiekkoa päähän:

Ambri-Piotta joutui taipumaan Lausanne HC:lle jatkoajalla lukemin 3-2.

Lue myös:
Kaikki Urheiluvedot.com:n ilmaiset vetovihjeet täältä!

Jaa