Cristiano Ronaldo arvostaa Lionel Messiä – ja sitten kertoi, miksi on Messiä parempi

schedule 14 elokuun 2019 - 08:06
person Marko Ollonqvist

Cristiano Ronaldo arvostaa Lionel Messiä, mutta näkee itsensä parempana jalkapalloilijana: hän kertoi perustelunsa DAZN:n haastattelussa.

Fanien jatkuva väittely siitä, kumpiko on parempi jalkapalloilija – Lionel Messi vai Cristiano Ronaldo – menee monesti rasittavuuteen saakka, sillä molempien osapuolten perustelut ovat keskustelusta toiseen.

Sen sijaan äärimmäisen paljon mielenkiintoisempaa, joskin erikoista, on Cristiano Ronaldon osallistuminen keskusteluun. Hän ensiksi kertoi DAZN:n haastattelussa arvostavansa Lionel Messiä…

– Mitä tulee Lionel Messiin, hänet tullaan muistamaan. Eikä pelkästään Golden Ball -palkintojen ansiosta, vaan hänet tullaan muistamaan pelaajana, joka oli huipulla vuosi toisensa perään, kuten minä.

..ja siihen perään perusteli, miksi hän on omasta mielestään argentiinalaista parempi jalkapalloilija.

– Meidän välinen ero on se, että minä olen pelannut useissa eri seuroissa ja myös voittanut Mestarien liigan eri seuroissa. Olin Mestarien liigan paras maalintekijä kuutena vuotena putkeen.

Samalla hän hehkutti itsensä ja Messin välistä kaksintaistoa, joka on jatkunut jo todella pitkään sekä mainitsi sen, ettei tällaista ole nähty koskaan aiemmin jalkapallon historiassa.

– En ole nähnyt sellaista kilpailua kahden vuoren huipulla olevan pelaajan välillä, mikä olisi kestänyt näin pitkään. On olemassa loistavia pelaajia, joita kunnioitan ja jotka ovat olleet 3-5 vuotta huipputasollaan, mutta kymmenen vuotta? Sellaista en ole aiemmin nähnyt.

Haluatko esim. Juven tai Barcan pelipaidan?
50 nopeinta mukaan, 25 voittaa suosikkijoukkueensa pelipaidan!

Samalla hän kertoi huipulla pysymisen olevan vaikein mahdollinen asia jalkapalloilijalle.

– En ole koskaan nähnyt pelaajia, jotka tekevät 40-50 maalia kaudessa, voittavat mestaruuksia ja ovat aina huipputasollaan. Se on kaikkein vaikein asia saavutettavaksi jalkapallossa: se vaatii paljon pysyä mukana ja olla aina huipulla. Tämä kunnossa oleva solakka vartaloni ei tippunut lahjana taivaalta; sanon tämän tietenkin vitsillä, mutta kaikkien palkintojen takana on valtava määrä työtä.

Monesti fanien välisessä keskustelussa on nostettu esille Cristiano Ronaldon mainitsema seikka siitä, miten hän on voittanut titteleitä eri seuroissa ja Messi vain FC Barcelonassa. Olisi kuitenkin mielenkiintoista nähdä millainen tilanne olisi, jos Cristiano Ronaldo olisi edustanut koko uransa ajan yhtä seuraa ja Messi puolestaan useita huippuseuroja; olisivatko he kyenneet saavuttamaan samoja asioita toistensa reiteillä?

Siihen emme tietenkään saa ikinä vastausta ja samat asiat pätevät myös tämän kaksikon keskinäiseen paremmuuteen, sillä perusteluja riittää roppakaupalla molempiin suuntiin.

Edellä mainitusta syystä allekirjoittanut onkin jo vuosien ajan peräänkuuluttanut sitä, että jatkuvan väittelyn sijaan keskitytään ennemmin nauttimaan tästä poikkeuksellisesta jalkapallon aikakaudesta, sillä tämä tuskin toistuu aivan heti – jos koskaan.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord