VIDEO: Oi Suomi on! Huuhkajat jalkapallon EM-kisoihin

schedule 15 marraskuun 2019 - 20:53
person Marko Ollonqvist

Kyllä, se on totta kaiken tämän odotuksen jälkeen: Huuhkajat jalkapallon EM-kisoihin – Liechtenstein kaatui ratkaisevaksi muodostuneessa ottelussa 3-0.

Huuhkajat on tehnyt ihmeen.

Sellaisen ihmeen, jota odotellessa vuosikymmenet, vuosisadat ja vuosituhannet ovat ehtineet vaihtumaan.

Ihmeen, joka Kultaisten sukupolvien, eri ulkomaalaisten valmentajien ja kaiken mahdollisen jälkeen alkoi tuntua jopa mahdottomalta.

Ei ketään voi syyttää siitä, että usko on ollut koetuksella.

Mutta sitten tuli Markku Kanerva suojatteineen ja tänään se pitkä ja tuskainen taival päättyi vihdoin.

Kaikki ne ilon ja surun kyyneleet saivat palkintonsa Telia 5G-Areenalla, Helsingissä, kun Huuhkajat kaatoi EM-karsintojen toiseksi viimeisessä ottelussaan Liechtensteinin numeroin 3-0.

Huuhkajat tekivät suomalaista jalkapallohistoriaa selviytymällä ensimmäistä kertaa miesten tasolla jalkapallon arvokisoihin.

Suomi otti välittömästi pelin haltuun ja 4-5-1-taktiikalla otteluun lähtenyt Liechtenstein laittoi bussin pystyyn syvälle omalle kenttäpuoliskolleen.

Hyvin nopeasti kävi kuitenkin ilmi, että Suomi ei jäänyt vain boksin ulkopuolelle pallottelemaan, vaan Liechtenstein-puolustuksesta löytyi rakoja ja vaarallisen näköisiä paikkoja syntyi. Kun samaan aikaan Suomi pystyi aina pallon menettäessään riistämään sen lähes poikkeuksetta välittömästi takaisin keskikentällä, maali leijui alusta alkaen ilmassa.

Suomi saikin pallon maaliin Pyry Soirin toimesta, mutta suomalaispeluri oli valitettavasti paitsiossa. Ottelun 21. peliminuutilla pallo saatettiin vieraiden verkkoon oikein laillisesti, kun Teemu Pukki pelasi pallon kärkiparilleen Jasse Tuomiselle, joka ohitti lähietäisyydeltä varmasti Liechtensteinin maalilla torjuneen Benjamin Buchelin.

Toisella puoliajalla peli jatkui hyvin samanlaisena ja Tuomisella oli mahdollisuus viedä Huuhkajat jo kahden maalin johtoon 47. peliminuutilla, mutta hänen laukauksensa osui tolppaan.

56. peliminuutilla Robin Lod pääsi laukomaan, Soirin upeasta matalasta keskityksestä, rangaistuspilkun kohdasta, mutta laukaus painui ohi maalin.

62. minuutilla Tuomisella oli jälleen erinomainen paikka tehdä toinen maalinsa, mutta Liechtenstein-maalivahti otti upean torjunnan ylänurkasta. Tästä ehti kulua kuitenkin vain parisenkymmentä sekuntia, kun Soiri kaadettiin boksin sisällä ja pallo vietiin rangaistuspilkulle. Rankkaria lähti ampumaan Pukki, joka naulasi pallon varmasti vasempaan nurkkaan, Buchelin aavistaessa oikealle. 2-0.

Suomi teki ensimmäisen pelaajavaihtonsa 70. minuutin kohdalla, kun kippari Sparv siirtyi jännittämään vaihtopenkin puolelle ja hänen tilalleen asteli Joni Kauko.

75. peliminuutilla Pukki sinetöi Huuhkajien EM-kisapaikan. Joona Toivio pelasi upealla syötöllään Pukin yksin maalivahdin kanssa. Norwich-hyökkääjä vei Buchelin kahville, sen jälkeen laukoi maaliviivalla ollutta Liechtenstein-puolustajaa päähän ja iski irtopallosta taululle 3-0-lukemat.

Erinomaisen ottelun pelannut Soiri tuli kolmisen minuuttia myöhemmin vaihtoon ja hänen paikalleen asteli Simon Skrabb. Heti vaihdon jälkeen Kauko pääsi laukomaan hyvästä paikkaa, mutta hänen vetonsa kimposi Liechtenstein-pelaajasta ohi.

Ottelun viimeiseksi kymmeneksi minuutiksi Pukin paikan kentällä otti Lassi Lappalainen, joten näin ollen Pukkipartyn täydentyminen hattutempuksi jäi toteutumatta, mutta väliäkös tuolla!

Lisämaaleja ottelussa ei enää nähty, joten Huuhkajat eteni historiallisesti ensimmäistä kertaa miesten tasolla arvokisoihin 3-0-voitollaan Liechtensteinista.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord