Pian tiedämme kaiken, tai ainakin paljon enemmän, Lionel Messin tilanteesta!

schedule 28 elokuun 2020 - 03:08
person Marko Ollonqvist

Lionel Messin tilanteesta ja hänen päätöksensä taustoista jättää FC Barcelona on ilmassa paljon spekulaatioita, mutta aivan lähipäivinä olemme viisaampia.

La Liga -kauden 2020-21 on määrä käynnistyä syyskuun 12. päivänä eli noin kahden viikon päästä.

Sitä ennen meillä on mitä todennäköisimmin tiedossa, mihin seuraan FC Barcelonalle siirtopyynnön jättänyt Lionel Messi päätyy, vaikkakin kesän siirtoikkuna on tänä vuonna poikkeuksellisesti auki lokakuun puolelle saakka; on täysin mahdotonta kuvitella, että Messi nähtäisiin vielä katalonialaisseuran paidassa virallisissa otteluissa, jos ja kun hän tulee jättämään Barcelonan taakseen.

Mutta miksi sitten Messi ylipäätään on päättänyt jättää Barcelonan?

No, hänen ei ensinnäkään kerrota enää uskovan seuran toimintaan ja siihen, että hän kykenisi vielä menestymään urallaan, mikäli hän jäisi edelleen samoihin tuttuihin maisemiin – puheet kertovat, ettei Messi ole ollut koskaan niin turhautunut kuin Bayern Münchenille Mestarien liigassa koetun 2-8-tappion jälkeen – ja toisekseen argentiinalainen on totaalisen pettynyt siihen, miten seuraa nykyisin johdetaan.

Pian tiedämme kuitenkin vielä paljon enemmän asiasta, sillä useat mediat kertoivat torstain aikana, että Messin on määrä avata päätöstään julkisella tiedotteella aivan lähipäivien aikana – kenties vielä tällä viikolla tai ensi viikon alkupuolella.

Barcelonassa on nähty mielenosoituksia Messin tilanteen vuoksi ja ne on kohdistettu täysin oikeutetusti seuran johtoportaaseen.

Messin lähtöaikeiden kerrotaan vaikuttavan myös Luis Suarezin tilanteeseen. Hän kieltäytyi aiemmin jättämästä seuraa ja pelaavan Barcelonan paidassa sopimuksensa loppuun eli ensi kesään saakka, mutta hän ja Messi ovat kuin se kuuluista paita ja peppu, minkä myötä myös hänen lähtöään pidetään varmana. Suarez on toistaiseksi yhdistetty muun muassa Juventukseen.

Barcelonan kerrotaan kaupitelleen myös Antoine Griezmannia ja tarjonneen häntä takaisin Atlético Madridille, vaihtokaupassa Joao Felixiin. Atléticon sanotaan olevan kiinnostunut tuomaan ranskalaisen takaisin, mutta ei valmis antamaan Felixiä vaihtokaupassa. Sen sijaan seuran kerrotaan tarjonneen Barcelonalle vaihtokaupassa Thomas Lemaria ja Diego Costaa, mikä puolestaan hylättiin katalonialaisseuran toimesta välittömästi.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord