Ranskan Ligue 1 jatkuu aikaisintaan 3 kk päästä – yli puolia seuroista uhkaa konkurssi!

schedule 23 maaliskuun 2020 - 10:55
person Marko Ollonqvist

Ranskan Ligue 1 jatkuu aikaisintaan kesäkuun puolivälissä, mitä todennäköisimmin heinäkuussa, ja yli puolia seuroista uhkaa konkurssi.

Ranskalaisen jalkapallon pääsarjassa pelejä pelattiin jonkin aikaa tyhjille katsomoille ja näin oli myös PSG.n Mestarien liigan neljännesvälierien toisen osaottelun kohdalla Borussia Dortmundia vastaan.

Näin oli määrä jatkua pidempään, mutta maailma ajautui nopeasti sellaiseen kaaokseen koronaviruspandemian osalta, että sarja toisensa perään joko keskeytettiin tai peruttiin kokonaan.

Näin kävi myös Ligue 1:en kohdalla, joka keskeytettiin 13. maaliskuuta toistaiseksi määrittelemättömän mittaiseksi ajaksi; sarjan johto ei antanut tuolloin minkäänlaista aikataulua kauden jatkumiselle.

Nyt kuitenkin Ligue 1:en presidentti Bernard Caiazzo on kertonut kauden jatkuvan aikaisintaan 15. kesäkuuta eli noin kolmen kuukauden päästä. Ajatus Ranskassa on sama kuin esimerkiksi Englannissa: kausi pyritään viemään loppuun ja loput pelit on tarkoitus pelata todella tiiviillä aikataululla kesän aikana.

Kausi halutaan viedä loppuun, koska sen peruuntuminen kokonaisuudessaan aiheuttaisi järisyttäviä taloudellisia tappioita seuroille, mitä osa seuroista ei välttämättä kestäisi.

– Sarjakausi on vietävä maaliin keinolla, millä hyvänsä – myös siinäkin tapauksessa, että pelit saataisiin pelattua loppuun vasta heinä- ja elokuun aikana, Caiazzo kertoi France Bleulle sunnuntaina.

– Tällä hetkellä seurat tekevät tappiota noin 250 miljoonaa euroa kuukaudessa, emmekä voi pelata ennen kuin tämän koronaviruspandemian kehityskäyrä on saatu kääntymään. Se tarkoittaa pelien jatkumista heinä-elokuussa tai aikaisintaan 15. kesäkuuta.

Caiazzo paljastaa, että useita seuroja uhkaa konkurssi elleivät ne saa taloudellista tukea.

– Olen todella huolissani kaikkien seurojen puolesta. Ilman tukea, puolet ammattilaisseuroista hakeutuu konkurssiin.

– Kun katsotaan Euroopan viittä suurinta sarjaa, tappiota on tullut jo nyt noin 4 miljardia euroa ja Ranskan pääsarjan kohdalla tappiot ovat noin 500-600 miljoonaa euroa.

Ranskassa on tällä hetkellä noin 16 000 tiedossa olevaa koronavirustartuntaa ja yli 650 ihmistä on menettänyt henkensä.

Marko Ollonqvist
Toronto

SEURAA KORONAVIRUKSEN VAIKUTUKSIA URHEILUUN TÄÄLTÄ:
UV seuraa: Näin koronavirus vaikuttaa urheiluun!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord