Istanbul menetti Mestarien liiga -finaalin – pelit pelataan Portugalissa?

schedule 7 kesäkuun 2020 - 20:37
person Teemu Sohkanen

Mestarien liiga -kausi oli tarkoitus huipentua Turkissa, mutta tietojen mukaan Istanbul on menettämässä finaalin isännöinnin – pelit jatkuu Lissabonissa.

Mestarien liiga keskeytyi maaliskuussa koronaviruksen vuoksi kesken neljännesvälierien, mutta näillä näkymin kausi tullaan pelaamaan loppuun.

BILD kertoo, että turnauksen loppuvaiheet tullaan pelaamaan yhdessä paikassa, ja paikaksi on valikoitunut Portugalin pääkaupunki Lissabon.

Tietojen mukaan loput Mestarien liigan otteluista tullaan pelaamaan kahdella stadionilla, Benfican Estádio da Luzilla ja Sportingin Estádio José Alvaladella.

Syyt päätökseen olisi seuraavat.

Istanbulin finaali ilman faneja ei ole taloudellisesti kannattavaa, joten UEFA on päättänyt, että ottelut järjestetään samassa kaupungissa.

Myös tasapuolisuutta on mietitty, sillä myös Saksan Frankfurt oli yksi vaihtoehdoista, mutta todettiin, että se antaisi etua saksalaisseuroille.

Lissabon on tasapuolinen sijainti, sillä turnauksessa ei ole enää portugalilaisseuraa mukana.

UEFA ei ole vielä vahvistanut päätöstä, mutta päätös tullaan kuulemaan todennäköisesti 17. kesäkuuta järjestettävän kokouksen jälkeen.

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord