MM-kisat: Argentiina on edelleen suosikki menemään jatkoon!

schedule 26 kesäkuun 2018 - 10:04
person Urheiluvedot

MM-kisojen D-lohko huipentuu tänään klo 21:00. Jatkopaikkansa jo varmistaneen Kroatian lisäksi toisesta paikasta kisaavat kaikki kolme muuta joukkuetta: Islanti, Nigeria ja Argentiina.

Katastrofaalisesti kisat pelannut Argentiina on kaikesta huolimatta suosikki toiseen jatkopaikkaan. Argentiinalle riittää jatkoon voitto Nigeriasta ja Islannin tasuri tai tappio Kroatialle. Argentiinan kerroin voitolle on 1,54 ja jatkopaikalle 1,72. Nigerian jatkopaikka on täysin sen omissa käsissä. Voitolla Argentiinasta Nigeria menee jatkoon. Myös tasurilla Nigeria on lähes saleteissa, tässä tapauksessa Islannin tulisi voittaa Kroatia vähintään kahdella maalilla. Islannin jatkopaikka edellyttää voittoa Kroatiasta, Nigerian tasuria tai sopivan niukkaa tappiota Argentiinalle.

Lionel Messi ei ole tehnyt vielä maaliakaan MM-kisoissa. Messin maalista tarjotaan kerrointa 1,80, joten markkina pitää Messin maalia todennäköisenä. Messin vaparimaalista saa kovan kertoimen 8,00 ja hattutempusta kertoimen 20,00.

Kroatia 6p – maaliero 5:0
Nigeria 3p – maaliero 2:2
Islanti 1p – maaliero 1:3
Argentiina 1p – maaliero 1:4

Ohessa peliyhtiö-suosituksemme

Jokaisella peliyhtiöllä on tarjolla hyvät aloitusbonukset ja/tai ilmaisvedot uusille pelaajille.

BETHARD – Jalkapallofanin taivas, Zlatanin peliyhtiö. Loistavat kampanjat ja kertoimet. Sivuston käytettävyys sekä osaava ja nopea asiakaspalvelu ovat lyömätön yhdistelmä.

BETHARDIN TILI JA AVAUSBONUKSET TÄSTÄ

MR GREEN – Suomalaisten vedonlyöjien kestosuosikki ja Euroopan parhaimmaksi arvostettu kasino. Yksi tunnetuimmista ja suosituimmista pelisivustoista. Erikoisuutena monivedot ja isot jackpotit. Nopeat rahansiirrot. Et tule pettymään!

MR GREENIN KERTOIMET JA AVAUSBONUKSET TÄSTÄ

LEOVEGAS – Erinomaiset vedonlyöntikohteet ja jatkuvasti markkinan isoimpia kerroinnostoja. Nopeat rahansiirrot ja todella maistuvat avausbonukset.

LEOVEGASIN KERTOIMET JA AVAUSBONUKSET TÄSTÄ

UNIBET – Loistava ja monipuolinen kohdetarjonta. Bonuksissa pieni kierrätys. Löytyy kaikki ja enemmän mitä haluat. Paljon urheilun livelähetyksiä, isoja kampanjoita ja kilpailuja.

UNIBETIN KERTOIMET JA AVAUSBONUKSET TÄSTÄ

GUTS – Nouseva ja kauniisti rullaava pelisaitti, erittäin nopeat kotiutukset. Paljon livekohteita kellon ympäri. Asiakaspalvelu on aina ensiluokkaista. No Guts – No Glory!

GUTSIN KERTOIMET JA AVAUSBONUKSET TÄSTÄ

VEIKKAUS – Lisää jatkuvasti kohdetarjontaansa ja yrittää pysyä kovassa kansainvälisessä kisassa mukana. Parantanut kertoimiaan ja markkinatoppeja löytyy entistä useammin. Jos internet sattuu menemään rikki, aina löytyy kioski tai huoltoasema, joissa saa peliä sisään.

VEIKKAUKSEN KERTOIMET TÄSTÄ

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord