Koronavirus riehuu PSG:ssä! Nyt myös Kylian Mbappélla korona

schedule 8 syyskuun 2020 - 15:28
person Marko Ollonqvist

Koronavirus jatkaa riehumistaan ranskalaisseura PSG:ssä, sillä nyt myös joukkueen supertähti Kylian Mbappélla on todettu korona.

Koronaviruspandemia on iskenyt toden teolla Mestarien liigan finaalin noin kaksi viikkoa sitten Bayern Münchenille hävinneeseen PSG:hen.

Toistaiseksi seitsemän PSG-pelaajan on kerrottu saaneen koronaviruksen ja heidän joukossaan on muun muassa brasilialaistähti Neymar. Viimeisimpänä nimenä tähän seitsemän sairastuneen pelaajan katraaseen lisättiin Kylian Mbappén nimi; asiasta tiedotti Ranskan jalkapalloliitto.

PSG on saanut rajua kritiikkiä tartunnoista ja sen on väitetty suhtautuneen liian leväperäisesti vallitsevaan pandemiaan. Pariisilaisseuran urheilutoimenjohtaja Leonardo päätti kuitenkin antaa takaisin. Hän nimittäin kertoo, ettei Ranskan jalkapalloliitto ollut informoinut seuraa millään tasolla Mbappén antamasta positiivisesta testituloksesta.

– Jokainen saarnaa nyt PSG:lle siitä, että seuramme on huonosti johdettu, mutta silti meidän on hoidettava tämä ongelma, vaikka meille ei ole siitä mitään kerrottu. PSG on aina tarinan paha osapuoli, Leonardo avautui CGTN:n mukaan.

– Se, että meidän suuntaan ei kommunikoida mitään, osoittaa kunnioituksen puutetta. Me emme missään vaiheessa keskustellut asiasta kenenkään kanssa, ainoastaan Mbappén. Meidän oli annettava painetta asian tiimoilta ja se ei ole hyväksyttävää.

PSG:n on määrä aloittaa uusi Ligue 1 -kausi torstaina ottelulla Lensiä vastaan, joten seuran valmistautuminen kauteen on ollut kaukana ihanteellisesta, kuten jokainen voinee varmasti päätellä. PSG kruunattiin viime kaudella Ranskan liigan mestariksi kolmannen kerran putkeen, vaikka kautta ei pelattukaan koronaviruspandemian myötä loppuun saakka.

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord