PSG tarjoamassa Ronaldolle jättipalkkaa

schedule 30 toukokuun 2018 - 18:18
person Urheiluvedot

Mestareiden liigan finaalin päättymisen jälkeen kuultiin mielenkiintoisia huhuja Realin kannalta. Haastatteluissa nimittäin sekä Ronaldo että Bale vihjailivat maisemanvaihdon mahdollisuuksista.

Aiemmin viikolla Ronaldo kuitenkin oikaisi finaalin jälkeisiä lausuntojaan ja sanoi kertovansa tulevaisuuden suunnitelmistaan lähipäivien aikana. Ronaldon nykyinen sopimus Realin kanssa ulottuu vuoteen 2021.

Ronaldon kohdalla spekulaatioissa on ollut vahvasti mukana PSG. Nyt PSG on tarjoamassa Ronaldolle peräti 45 miljoonan euron jättipalkkaa, kertoo AS-lehti. Lehden tietojen mukaan PSG unelmoisi hyökkäyskolmikosta, jonka muodostaisivat Neymar, Mbabbe sekä Ronaldo.

Siirron esteenä on kuitenkin vielä useampia asia. Ensinnäkin Real todennäköisesti haluaisi Ronaldon tilalle brasialaisen Neymarin. Lisäksi Real on asettanut Ronaldon sopimuksen ulosostohinnaksi miljardi euroa, ja PSG olisi puolestaan valmis maksamaan noin 150 miljoonaa euroa. Mikä sekin olisi jättisumma, jos otetaan huomioon, että Ronaldo on jo 33-vuotias.

Näiden seikkojen lisäksi PSG on Uefan tutkinnoissa reilun pelin sääntöjen rikkomisepäilyyn liittyen. Mikäli PSG saa tutkinnoissa jotain sanktioita, kuten vuonna 2014, niin sillä voi olla suuria vaikutuksia PSG:n siirtomahdollisuuksiin.

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord