Cristiano Ronaldoa uhkaa 2 vuoden pelikielto? Jätti stadionin kesken ottelun

schedule 12 marraskuun 2019 - 06:52
person Marko Ollonqvist

Cristiano Ronaldoa uhkaa 2 vuoden pelikielto? Ex-italialaishyökkääjä Antonio Cassano väittää näin ja perustaa väitteensä dopingrikkomukseen.

Juventus kaatoi sunnuntaina pelatussa Serie A -ottelussa vieraakseen saapuneen AC Milanin lukemin 1-0.

Ottelun ainoasta maalista vastasi 55. peliminuutilla Cristiano Ronaldon korvannut argentiinalaistähti Paulo Dybala, joka iski ottelun ainokaisen reippaat 20 minuuttia kentälle tulemisen jälkeen.

Cristiano Ronaldo, joka pelasi Juventus-manageri Maurizio Sarrin mukaan loukkaantuneena, ei ollut todellakaan mielissään vaihdosta. Hän asteli vaihtopenkin sijaan suoraan pukukoppia kohti ja eri lähteiden mukaan poistui stadionilta jo ennen ottelun päättymistä – tarkalleen ottaen kolme minuuttia ennen täyttä aikaa.

Vuonna 2017 oman peliuransa päättäneen Antonio Cassanon mukaan Cristiano Ronaldo saattaa olla isoissa ongelmissa lähdettyään stadionilta etuajassa ja hän perustaa näkemyksensä omaan kokemukseensa.

Cassano kertoo, että AS Romaa edustaessaan hän toimi tismalleen samoin kuin portugalilainen, mutta joutui itse asiassa palaamaan takaisin stadionille kuultuaan, että hänet saatettaisiin laittaa pelikieltoon väliin jääneen dopingtestin vuoksi.

– Lähtikö hän ennen pelin päättymistä? Niin ei voi tehdä antidopingsääntöjen vuoksi. Minun täytyi palata välittömästi stadionille välttääkseni kahden vuoden pelikiellon, Cassano paljastaa AS:n haastattelussa.

On toki täysin mahdollista, että Cristiano Ronaldo on ilmoittanut testaajille poistuvansa stadionilta aiemmin ja testi on suoritettu normaalia aiemmin, mutta mitään tietoa asiasta ei tällä hetkellä ole.

Kyseessä oli portugalilaispelurille jo toinen kerta viikon sisään, kun hänet otettiin kesken ottelun vaihtoon, Juventuksen jahdatessa voittoa, ja molemmilla kerroilla torinolaisseura myös otti täyden pistepotin.

34-vuotias Juventus-tähti on pelannut kuluvalla kaudella kymmenessä Serie A -ottelussa ja tehnyt niissä viisi maalia. Mestarien liigassa hän on puolestaan ollut tositoimissa neljä kertaa, onnistuen maalinteossa kertaalleen.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord