Zlatan Ibrahimovic ei ole lopettamassa uraansa – paluu Serie A:han lähenee!

schedule 3 marraskuun 2019 - 04:24
person Marko Ollonqvist

Huhuista huolimatta vaikuttaa hyvin todennäköiseltä, että Zlatan Ibrahimovic ei ole lopettamassa uraansa, vaan päinvastoin – lähellä siirtoa.

Kun Los Angeles Galaxy putosi MLS:n konferenssivälierissä paikallisvastustaja Los Angeles FC:lle varsin värikkäiden tapahtumien jälkeen, huhut Zlatan Ibrahimovicin lopettamisesta voimistuivat.

Zlatan, joka jätti kyseisessä ottelussa kentän varsin zlatanmaisella tavalla esitellen etumustaan vastustajan fanille (katso video täältä), itse oli todennut aiemmin, ettei tiedä, mitä tulevaisuus pitää sisällään hänen osaltaan.

Tässä kohtaa on lähes satavarmaa, ettei ruotsalaistähti enää jatka pelaamista MLS:ssä, mutta yhtä varmalta vaikuttaa pelaajauran jatkuminen.

Ibrahimovicin agenttina toimiva Mina Raiola neuvottelee parhaillaan Serie A -seura Bolognan kanssa ja Zlatanin paluun Italiaan uskotaan olevan todella lähellä toteutumistaan.

Bolognan on kaivettava Zlatanin palkkaan 8 miljoonaa euroa, mutta seurassa uskotaan vakaasti, ettei se tule olemaan ongelma – etenkään, kun maksettavana ei ole siirtosummaa, sillä lokakuussa 38 vuotta täyttäneen hyökkääjätähden sopimus Galaxyn kanssa päättyy joulukuun viimeinen päivä.

Zlatanin ympärillä on epäilijöitä sen suhteen, onko hänestä enää pelaamaan menestyksekkäästi Euroopan huippusarjassa, mutta mitä todennäköisimmin nuo epäilyt ovat turhia: päättyneellä MLS-kaudella 29:een otteluun upeat 30 maalia paukuttaneen ja seitsemän maalia alustaneen ruotsalaisen pelityyli on sellainen, ettei ikä vaikuta hänen tekemiseensä samalla tavalla kuin esimerkiksi pienempikokoisten ja nopeuteen pelinsä perustavien pelaajien kohdalla.

Kaiken kukkuraksi Zlatan on uskomattomassa kunnossa fyysisesti, joten hänellä on eittämättä koneistossa jäljellä vielä vähintään kausi, kaksi tai kolme.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord