Mieli muuttui! Zlatan teki jatkosopimuksen AC Milanin kanssa

schedule 1 syyskuun 2020 - 14:55
person Marko Ollonqvist

Zlatan Ibrahimovic teki jatkosopimuksen AC Milanin kanssa, vaikka aiemmin hänen lähtöään seurasta pidettiin satavarmana asiana.

Kokenut ruotsalaishyökkääjä Zlatan Ibrahimovic siirtyi AC Milaniin kuluvan vuoden tammikuussa.

Vaikka alla oli pitkä pelaamaton jakso, vakuutti hän heti tekemisellään ja kykeni osoittamaan, että hän kuuluu edelleen Euroopan huipulle. Kaiken kaikkiaan hän ehti pelaamaan 18 AC Milanin Serie A -ottelussa ja hän teki niissä kymmenen maalia, tahdin vain kiihtyessä, mitä pidemmälle kausi eteni.

Zlatanin lähtöä AC Milanista kauden jälkeen pidettiin kuitenkin satavarmana asiana. Hänellä oli omat ongelmansa seuran johtoportaan kanssa ja itse asiassa ruotsalaisen hyvä ystävä, ja nykyisin Bolognan valmentajana toimiva, Sinisa Mihajlovic kertoi jo toukokuussa jutelleensa Zlatanin kanssa asiasta.

– Hän soitti minulle pari päivää sitten ja katsotaan nyt, mitä hän päättää tehdä kesällä. Se on varmaa, että AC Milanissa hän ei jatka, mutta katsotaan nyt, siirtyykö hän pelaamaan meille vai palaako hän Ruotsiin, nykyisin Bolognan luotsina toimiva serbialainen kertoo AS:n mukaan serbialaisessa Vece sa Ivanom Ivanovicem -ohjelmassa.

Ilmeisesti Zlatanin loppukauden maalitahti johti kuitenkin siihen, että AC Milan halusi lopulta pitää kynsin hampain kiinni lokakuussa 39 vuotta täyttävästä hyökkääjästään ja näin ollen osapuolet solmivat ensi kautta koskevan jatkosopimuksen.

AC Milanissa peräti 7 miljoonan euron nettopalkkaa ensi kaudella nauttiva Zlatan on koko seuran parhaiten palkattu pelaaja. Hän saa myös aiemmin Milanissa kantamansa pelinumeron 11 takaisin selkäänsä.

– Uusi-vanha pelinumero? Olen päättänyt pelata numerolla 11, koska fanit tuntevat minut tällä numerolla ja halusin tuoda sen takaisin. Numeron 21 kantaminen ei tuntunut omaltani, joten pyysin numeroni takaisin, koska se on minun numeroni. Yksinkertaista, Zlatan kertoo MilanTV:n haastattelussa.

– Miksi sitten päätin palata tulevaksi kaudeksi Milaniin? Olen tullut tänne palauttaakseni Milanin sinne, minne se kuuluu ja teen kaikkeni, että saavutamme tavoitteemme. Minun päämääräni on aina voittaa jotain ja aloitan aina kauteni mestaruudet mielessä.

Zlatan uhosi alkukesästä, että AC Milan olisi voittanut Serie A:n, mikäli hän olisi pelannut joukkueessa koko kauden. Nyt edessä on täysi kausi ja ruotsalaisella on melkoinen työmaa puheidensa lunastamisessa.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord