Sevilla iski kovan FIFA-meemin voiton jälkeen – admin sai kehuja

schedule 30 joulukuun 2020 - 16:03
person Leevi Mynttinen

Sevilla iski kovan FIFA-meemin voiton jälkeen ja ajankohtainen onnistuminen toimi faneihin.

Sevilla voitti tiistaina La Ligassa Villarealin 2-0 ja nousi sarjataulukossa samaan pistemäärään.

Lucas Ocampos iski pilkulta pelin 1-0 ja kahdeksan minuutin kohdalla.

2-0 peli muuttui Youssef En Nesyrin toimesta, mutta Ocampos oli taas kuvioissa mukana syöttämällä osuman.

EA Sportsin julkaisemassa FIFA 21 -videopelissä, tai ainakin Ultimate Team -pelimuodossa ottelussa oli isompikin panos.

Ennen ottelua pelaajast pystyivät tekemään Squad Building Challenge -haasteen, josta sai palkinnoksi joko Sevillan argentiinalaisen Marcos Acunan tai Villarealin ranskalaisen Francis Coquelinin.

Kyseessä oli oikean elämän ja pelin sekoitus, sillä ottelun voittajan pelaaja tulee saamaan kokonaisuuteen +2 lisää. Tasapelistä tarjolla oli +1 molemmille, mutta Acunan Sevilla voitti ja argentiinalainen sai hyvän lisän, joka tekee hänestä yhden parhaista vasemmista laitapuolustajista.

Sevillan Twitter-admin oli liekeissä ja iski heti ajankohtaista meemiä, joka sai loistavan reaktion faneilta.

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord