Teemu Pukki on Vuoden urheilija 2019 – katso kaikki palkitut täältä!

schedule 16 tammikuun 2020 - 21:53
person Marko Ollonqvist

Teemu Pukki on Vuoden urheilija 2019! Hän nousi historialliseen joukkoon, sillä aiemmin vain kaksi jalkapalloilijaa on saanut saman kunnian.

Teemu Pukille urheiluvuosi 2019 oli kertakaikkisen uskomaton.

Hän pelasi kyseisen kalenterivuoden aikana yhteensä 52 kilpailullista ottelua, kun huomioon otetaan sekä seura- että maajoukkuepelit ja teki näissä 33 maalia.

Seurajoukkuetasolla Pukki, joka siirtyi Britteinsaarille tanskalaisseura Bröndbystä ilmaisella siirrolla kesällä vuonna 2018, valittiin kauden 2018-19 päätteeksi Championshipin vuoden pelaajaksi ja hän voitti sarjan maalipörssin; Pukin siirto onkin monissa yhteyksissä listattu yhdeksi historian parhaista ilmaisista siirroista.

Maajoukkueen puolella Pukki oli johdattamassa Huuhkajat Nations Leaguessa lohkovoittoon. Varsinaisissa EM-karsinnoissa Pukki sijoittui koko karsintojen maalipörssissä neljännelle sijalle kymmenellä maalillaan, jättäen taakseen useita huippupelaajia, ja oli johdattamassa Huuhkajat historiallisesti ensimmäistä kertaa EM-lopputurnaukseen.

Pukista tuli kolmas Vuoden urheilijaksi nimetty jalkapalloilija: aiemmin saman kunnian ovat saaneet vain Jari Litmanen (1995) ja Sami Hyypiä (2001).

Teemu Pukki sai historian eniten ääniä ja oli näin ollen kaikkein kaikkien aikojen ylivoimaisin Vuoden urheilija.

Äänestystulokset:

1. Teemu Pukki (5 089 ääntä, 412 ykkössijaa)
2. Lukas Hradecky (2 302 ääntä, 12 ykkössijaa)
3. Iivo Niskanen (2 296 ääntä, 26 ykkössijaa)
4. Lauri Markkanen (2 223 ääntä, 14 ykkössijaa)
5. Marko Anttila (2 074 ääntä, 33 ykkössijaa)
6. Valtteri Bottas (2 055 ääntä, 15 ykkössijaa)
7. Aleksander Barkov (1 920 ääntä, 9 ykkössijaa)
8. Leo-Pekka Tähti (1 622 ääntä, 13 ykkössijaa)
9. Mira Potkonen (1 616 ääntä, 12 ykkössijaa)
10. Mikko Rantanen (1 202 ääntä, yksi 1. sija)

Sykähdyttävin urheiluhetki:

1. Huuhkajat (31,7 %)
2. Mörkö lyö sisään (20,7 %)
3. Minuutit maailmanmestareina (17,0 %)
4. Let’s Go Suomi! (10,0 %)
5. Kaksi MM-mitalia kotijäältä (5,0 %)
6. Nuoret Leijonat huuhtoo kultaa Kanadassa (4,7 %)
7. Pysäyttämätön Pukki (3,9 %)
8. Sprinttivoitto Salpausselällä (2,9 %)
9. Suomi kirmaa viestihopealle (2,4 %)
10. Rinnekangas pyörähtelee X Games -hopeaa (1,6 %)

Muut Urheilugaalassa jaetut palkinnot:

Elämänura: Pekka Honkanen
Esikuva:
Kevin Lankinen
Läpimurto: Kaapo Kakko
Suomen aktiivisin työpaikka: Finnair
Suomen liikkuvin kunta: Helsinki
Suomen urheilun Hall of Fame: Samppa Lajunen, Matti Nykänen, Riikka Sallinen, Juha Väätäinen
Suomen urheilun lähettiläs: Sami Hyypiä
Taustavoima: Jari Haapanen & Heino Lipsanen
Urheiluilmiö: Jääkiekkomaajoukkueiden kasvutarinat
Urheilukulttuuri: Naisurheilu ja sen arvostuksen eteen tehty työ
Vuoden joukkue: Huuhkajat
Vuoden nuori urheilija: Kaapo Kakko
Vuoden urheiluseura: Lahden Suunnistajat -37
Vuoden valmentaja: Markku Kanerva

Lajiensa parhaat urheilijat:

Aerobic: Fanny Samppa, Turun Urheiluliitto
Agility: 
Janita Leinonen, Agility Warriors (Littoinen)
Alamäkiluistelu
: Mirko Lahti
Alppilajit:
 Nella Korpio, Helsinki Ski Club
Amerikkalainen jalkapallo
: Miro Kadmiry, Helsinki Roosters
Ampumahiihto:
 Kaisa Mäkäräinen, Kontiolahden Urheilijat
Ampumaurheilu
: Satu Mäkelä-Nummela, Orimattilan Seudun Urheiluampujat
Autourheilu:
 Valtteri Bottas
Beach volley
: Taru Lahti-Liukkonen – Anniina Parkkinen
Biljardi:
 Casper Matikainen, Espoon Biljardikerho
Curling: Jermu Pöllänen, Helsingin Yliopiston Curlaajat
Darts:
 Marko Kantele, Samuli Blues (Vääksy)
Freestyle:
 Jimi Salonen, Jyväskylän Freestyleseura
Frisbeegolf
: Eveliina Salonen, Nummelan Frisbeeseura
Futsal:
 Jukka Kytölä, Mantova Calcio a5 (Italia)
Golf:
 Mikko Korhonen, Suur-Helsingin Golf
Hiihtosuunnistus:
 Tero Linnainmaa, Kyrös-Rasti (Hämeenkyrö)
Ilmailu:
 Lassi Nurila, Kokkolanseudun RC-lentäjät
Jalkapallo:
 Teemu Pukki, Norwich City FC (Englanti)
Jousiammunta:
 Taru Kuoppa, Sherwoodin Iloiset Veikot (Helsinki)
Judo: 
Martti Puumalainen, Mikkelin Judo
Jääkiekko: Marko Anttila, Jokerit (Helsinki)
Jääpallo: 
Kimmo Kyllönen, IK Vänersborg (Ruotsi)
Karate:
 Titta Keinänen, Euran Karateseura
Keilailu: 
Sanna Pasanen, Giants (Pori)
Kiipeily: 
Enni Bertling, Kiipeilyurheilijat (Helsinki)
Koripallo:
 Lauri Markkanen, Chicago Bulls (USA)
Käsipallo:
 Nico Rönnberg, Riihimäen Cocks
Lentopallo:
 Lauri Kerminen, Kuzbass Kemerovo (Venäjä)
Lumilautailu:
 Rene Rinnekangas
Maahockey
: Jussi Luhta, HC Kilppari, Turku
Maastohiihto:
 Iivo Niskanen, Puijon Hiihtoseura (Kuopio)
Melonta:
 Pauliina Polet, Vesisamoilijat (Lahti)
Miekkailu:
 Niko Vuorinen, Helsingin Miekkailijat
Moottorikelkkailu
: Aki Pihlaja, Lapin Moottorikelkkailijat
Moottoripyöräily:
 Pekka Päivärinta, Keravan Moottorikerho – Jussi Veräväinen, Hyvinkään Moottorikerho
Moottoriveneily:
 Tuukka Lehtonen, Hirvensalmen Veneilyseura
Mäkihyppy:
 Antti Aalto, Kiteen Urheilijat
Nykyaikainen 5-ottelu
: Laura Salminen, Helsingin Nykyaikaiset 5-ottelijat
Nyrkkeily:
 Mira Potkonen, Tampereen Voimailuseura
Paini: 
Elias Kuosmanen, Helsingin Haka
Painonnosto
: Anni Vuohijoki, Rovaniemen Reipas
Pesäpallo:
 Juha Puhtimäki, Joensuun Maila
Pikaluistelu:
 Samuel Suomalainen, Helsingin Luistinkiitäjät
Potkunyrkkeily:
 Jenna Puurunen, Järvenpään Kehäkarhut
Purjehdus
: Oskari Muhonen, Espoon Pursiseura
Pyöräily: 
Lotta Henttala, Porin Tarmo ja Trek-Segafredo (USA)
Pyöräsuunnistus:
 Marika Hara, Koovee (Tampere)
Pöytätennis:
 Benedek Oláh, Seinäjoen Sisu ja Jura Morez (Ranska)
Ratsastus:
 Henri Ruoste, Turun Seudun Ratsastajat
Raviurheilu:
 Santtu Raitala
Ringette:
 Anne Pohjola, Lapinlahden Luistin -89
Rugby: 
Matti Keränen, Kuopio Rugby Club ja Jyväskylä Rugby Club
Rullakiekko
: Jimi Palanto, Pahalampi (Tampere)
Rullalautailu
: Jaakko Ojanen
Salibandy:
 Veera Kauppi, IKSU (Ruotsi)
Soutu: 
Robert Ven, Hämeenlinnan Soutajat
Squash:
 Emilia Soini, Espoo Squash Rackets Club
Sulkapallo
: Kalle Koljonen, Tapion Sulka (Espoo)
Suunnistus:
 Venla Harju, Tampereen Pyrintö
Taekwondo:
 Suvi Mikkonen, Hankuk Finland (Tampere)
Taitoluistelu
: Viveca Lindfors, Espoon Jäätaiturit
Taitouinti
: Mari Moilala, Oulun Uinti
Tanssiurheilu:
 Mari Munne ja Juho Päivinen, Bolero (Turku)
Tennis:
 Henri Kontinen, HVS-Tennis (Helsinki)
Thainyrkkeily
: Anna Rantanen, Lahti Thai Boxing Club
Tikkaurheilu:
 Simo Vaarala, Paavon Tikka (Saarijärvi)
Triathlon
: Kaisa Sali, Triathlon Vantaa
Uimahypyt
: Nea Immonen, Vantaa Diving
Uinti: 
Jenna Laukkanen, Swimming Club Vuokatti (Sotkamo)
Vapaaottelu:
 Makwan Amirkhani
Vesipallo:
 Sándor Barány, Cetus (Espoo)
Voimanosto
: Tuomas Hautala, Lapuan Ponnistus
Voimistelu:
 Emil Soravuo, Espoon Telinetaiturit
Yhdistetty hiihto
: Ilkka Herola, Puijon Hiihtoseura
Yleisurheilu:
 Leo-Pekka Tähti, Porin Tarmo

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Vain Urheiluvetojen lukijoille: Talleta 25€ – saat 75€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord