Arsenalin managerina toimivalla Mikel Artetalla koronavirus: koko Arsenal-miehistö on tartuntauhan alla, myös muiden joukkueiden pelaajilla oireita.

Arsenal-manageri Mikel Artetalla koronavirus – ei ainoa tartunnan saanut?

Arsenalin espanjalaismanageri Mikel Artetalla on todettu koronavirus: koko Arsenalin miehistö ja henkilökunta joutuu karanteeniin.

Lontoolaisseura Arsenalin lauantainen Valioliiga-ottelu Brightonia vastaan siirtyy satavarmasti ja niin saattaa siirtyä myös moni muu ottelu: seuran manageriksi kesken kauden saapuneella Mikel Artetalla on todettu koronavirus.

Arsenal pelasi kaksi viikkoa sitten Eurooppa-liigassa Olympiakosia vastaan ja tuon ottelun jälkeen kreikkalaisseuran omistajalla todettiin koronavirustartunta. Sen seurauksena Arsenalin keskiviikoksi suunniteltu vieraspeli Manchester Cityä vastaan päätettiin siirtää, sillä kontaktista kreikkalaisomistajaan oli kulunut päivän verran vajaat 14 päivää, mikä on koronaviruksen itämisaika.

Tuossa vaiheessa Arsenal tiedotti, ettei yhdelläkään seuran pelaajalla tai henkilökunnan jäsenellä ole ollut koronavirukseen liittyviä oireita, mutta mitä ilmeisimmin tilanne muuttui Artetan kohdalla torstain aikana.

Arteta on ollut luonnollisesti tekemisissä niin pelaajien kuin muun seuran henkilökunnan kanssa, joten jokaisella hänen kanssaan kosketuksissa olleella on edessään 14 päivän karanteeni. Samalla koko Arsenalin harjoituskeskus on suljettu.

– Tuemme parhaamme mukaan Mikeliä ja koko edustusmiehistöämme ja odotamme innolla pääsevämme takaisin harjoitusten ja pelien pariin, kunhan siihen saadaan lääketieteellisestä näkökulmasta lupa. Luonnollisesti Mikelin täysi toipuminen on nyt meille ykkösprioriteetti, seuran jalkapallojohtaja Raul Sanllehi kertoo seuran julkaisemassa tiedotteessa.

37-vuotias Arteta oli pettynyt kuultuaan tartunnastaan.

– Onhan tämä valtaisa pettymys. Kävin testeissä voituani huonosti. Palaan takaisin töihin heti, kun saan siihen luvan, Arteta kommentoi BBC:n mukaan.

Arteta ei ole välttämättä ainoa koronavirukseen sairastunut Valioliigassa operoiva henkilö. Manchester Cityn puolustaja Benjamin Mendy on tällä hetkellä karanteenissa, sillä hänen perheenjäsenellään on koronaan liittyviä oireita. Lisäksi myös kolme Leicesterin pelaajaa kärsii koronavirukseen aiheuttamista oireista; he ovat niin ikään omatoimisessa karanteenissa.

Valioliiga tulee järjestämään perjantaina hätäkokouksen, jossa se päättää tulevien pelien kohtalosta. Lienee päivänselvää, että Valioliigassa on edessä pidempi tauko, sillä sarjan täytyy varautua myös siihen, että koko kausi saattaa peruuntua ja siinä tapauksessa sarjataulukko on saatava uomiinsa; mikäli joukkueilla on eri määrä otteluita, aiheuttaa se melkoisesti haasteita.

Arsenalilta jää satavarmasti pelaamatta Brighton-ottelun lisäksi myös FA Cupin peli Sheffield Unitedia vastaan.

Tämän jälkeen joukkueella alkaakin olla melkoinen määrä otteluita rästissä.

Marko Ollonqvist
Toronto

SEURAA KORONAVIRUKSEN VAIKUTUKSIA URHEILUUN TÄÄLTÄ:
UV seuraa: Näin koronavirus vaikuttaa urheiluun!

Jaa