Ben Foster auttoi ojaan pudonnutta vanhusta – vei kotiinsa, kutsui viettämään joulua

schedule 23 joulukuun 2019 - 02:42
person Marko Ollonqvist

Valioliiga-maalivahti Ben Foster auttoi ojaan pudonnutta vanhusta huolestuttuaan tästä, kun hän näki miehen kävelevän yksin pimeässä.

80-vuotias dementiasta kärsivä vanhus, joka on Valioliiga-seura Watfordin fani ja kausikorttilainen, oli ajamassa viime kuussa kotiaan kohti Crystal Palacea vastaan pelatun ottelun jälkeen.

Hänen autonsa hajosi kuitenkin matkalla ja mies päätti kävellä kotiinsa yli 16 kilometrin matkan.

Kävellessään hän putosi ajoradan vieressä olleeseen ojaan.

Watfordin maalivahti Ben Foster oli hetkeä aiemmin ajanut vanhuksen ohi. Hänellä oli kyydissään hänen vaimo ja isänsä. He olivat yhdessä todenneet ohi ajaessaan, että kaikki ei vaikuttanut olevan ihan kohdallaan: vanhus kävelemässä pimeässä, ajoradan vieressä.

Foster päätti kääntyä takaisin ja huomasi ohi ajaessaan Watford-fanin pudonneen ojaan. Hän pysäytti ja meni auttamaan vanhusta, eikä tietenkään jättänyt miestä yksin, vaan otti hänet kyytiin ja vei hänet kotiinsa. Foster puhdisti miehen, lupasi järjestää tälle noin 60 vuotta Watfordin kausikortin omistaneelle miehelle ilmaisen kausikortin ensi kaudelle ja kutsui hänet viettämään joulua heidän kanssaan, mikäli mies muutoin viettäisi joulun yksin.

Watford Observer julkaisi aiheesta artikkelin. Artikkeliin oli liitettynä Twitter-päivityksen muodossa viesti.

“Setäni isä oli Watfordin pelissä viime viikonloppuna. Hän on ollut kausikortin omistaja noin 60 vuotta. Hän on 80-vuotias. Hänellä on alkava dementia ja pian hän ei voi enää mennä peleihin.

Kun hän meni parkkipaikalle, lähteäkseen pelistä kotiin, auton akku oli tyhjä. Vain luoja tietää miksi, mutta hän päätti kävellä kymmenen mailin matkan kotiin. Hän käveli pimeää kaksisuuntaisella ajoradalla, kaatui ja putosi ojaan.

Sitten auto ajoi viereen auttamaan häntä. Autossa oli Ben Foster, hänen vaimonsa ja hänen isänsä. Foster kertoo nähneensä miehen noin mailin verran aiemmin, yksinään pimeässä, joten he kääntyivät takaisin ja löysivät hänet ojasta. He veivät hänet kotiin ja puhdistivat hänet. Sitten he kysyivät, mitä hän aikoo tehdä jouluna, ja sanoivat hänen olevan tervetullut viettämään joulua heidän kanssaan, mikäli hän muutoin olisi yksin. Ben lupasi järjestävänsä hänelle ensi kaudeksi kausikortin, mikäli hän pystyy edelleen lähteä katsomaan pelejä paikan päälle.”

Fosterilta melkoinen joululahja vanhukselle ja itse asiassa 36-vuotias brittivahti sai melkoisen joululahjan myös itse eilen, kun Valioliigassa viimeisenä oleva Watford kaatoi Manchester Unitedin lukemin 2-0.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Urheiluvedot Exclusive: Talleta 25€ – saat 75€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord