Kolumni: Granit Xhakan tapaus karu kuvaus uudesta maailmasta, jossa me elämme!

schedule 28 lokakuun 2019 - 13:44
person Marko Ollonqvist

Granit Xhakan tapaus kertoo karulla tavalla uudesta nykyajan ongelmasta, jollaista ihminen ei ollut vielä joitain vuosia sitten kokenut.

Ihminen on tribalistinen olento.

Kun ihminen kuuluu johonkin heimoon, liikkuu se massan mukana.

Eriäviä mielipiteitä ei tuoda julki, koska pelkona on torjutuksi tuleminen.

Näiden seurauksena yksilö on pahimmassa tapauksessa valmis tekemään asioita, joita hän ei itse allekirjoita tai pidä hyväksyttävinä.

Toisin sanoen ihminen hakee usein omaa paikkaansa maailmassa muiden hyväksynnän kautta.

Nykymaailmassa tuo hyväksynnän hakeminen tapahtuu yhä enenevissä määrin sosiaalisessa mediassa.

Tähän nykypäivän someilmiöön kuuluu valitettavan usein jonkun henkilön maalittaminen. Välillä kohteeksi saattaa joutua tavallinen tallaaja, selvästi useammin kyse on kuitenkin julkisuuden henkilöstä.

Urheilumaailmassa tästä konkreettisena esimerkkinä toimii Valioliigassa pelaava Arsenal, joka on tällä hetkellä kriisin keskellä.

Ennennäkemättömän sellaisen.

Kun joukkueen kapteeni Granit Xhaka asteli sunnuntaisessa Crystal Palace -ottelussa kohti vaihtopenkkiä, joutui hän seuran omien fanien buuausten kohteeksi jo toisen kerran pienen ajan sisään.

Aiemmin tällainen tilanne oli urheilijalle paljon helpompi hyväksyä kuin nykypäivänä. Miksi, saatat kysyä. Koska aiempi versio sosiaalisesta mediasta oli kasvotusten tapahtuva keskustelu.

Kun käyt katsomassa Xhakan Instagram-tiliä, ymmärrät, mistä on kyse.

Kun sveitsiläispelaaja postasi Instagramiin kuvan itsestään ja vastasyntyneestä lapsestaan, viestitulva oli melkoinen, ja totta kai mukaan mahtui paljon onnitteluita sydänhymiöiden kera.

MUTTA.

Samaan aikaan osa Arsenal-faneista toivoi perheen uuden tulokkaan syntymisen johtavan loppukauden ajan kestävään isyyslomaan, ettei häntä enää nähtäisi seuran paidassa. Ja olihan siellä viestejä, joissa luki “toivottavasti olet parempi isä kuin jalkapalloilija”.

Ja tämä kaikki siis Xhakan lapsestaan julkaiseman kuvan yhteydessä!

Jokainen varmasti pystyy kuvittelemaan, miten paljon pahempia viestit ovat olleet, kun Xhaka on julkaissut pelipäivinä kuvia itsestään työssään, jalkapalloilijana.

Ja, jos mielikuvituksesi ei riitä, käy katsomassa. Siellä niitä raadollisia kommentteja on pilvin pimein.

Arsenalin kipparin kävellessä eilisessä ottelussa kohti vaihtopenkkiä – juoksemisen sijaan – heittäessään kapteeninnauhansa maahan, käskiessään fanien suksia v*ttuun ja riisuessaan pelipaitansa pois, kyse oli paljon isommista asioista kuin vain fanien buuauksista tai siitä sen hetkisestä solvauksesta, joka sai joukkuekaveri Lucas Torreiran itkemään ystävänsä puolesta.

Itse asiassa ne Torreiran kyyneleet kertoivat kaiken oleellisen: pelaajat tietävät, mitä heidän joukkuekavereidensa ympärillä tapahtuu ja Xhakalle aika Arsenalissa ei ole ollut helppoa.

Hän on ollut jatkuvan piinan ja fanien pommituksen keskellä – tähän sosiaalinen media on tarjonnut täysin uudenlaisen kanavan.

Jostain syystä urheilijoita tai muita julkisuuden henkilöitä pidetään robotteina, joita ei saa hetkauttaa mikään.

Ja nykypäivän fanit tuntuvat luulevan, että he omistavat nämä pelaajat, koska he maksavat epäsuorasti ottelulipun tai kausikortin ostaessaan pelaajan palkan ja mahdollistavat sitä kautta ikään kuin pelaajalle ammatin.

Fanit kokevat, että heillä on oikeus sanoa kaikkea mahdollista, mitä sylki suuhun tuo, ja pelaajan on otettava kaikki tämä mukisematta vastaan.

Ja Xhaka on ottanut sen mukisematta vastaan, eiliseen saakka.

Hän on sietänyt sitä jatkuvaa arvostelua, joka on mennyt pahasti henkilökohtaisuuksiin. Hän on pyytänyt anteeksi omia ja joukkueensa heikkoja suorituksia julkisesti. Hän on huomioinut fanit otteluiden jälkeen.

Mutta eilisiltana hänellä meni kuppi nurin ja siitä häntä on aivan turha syyttää.

Sen sijaan jokainen tätä pahaa oloa aiheuttanut Arsenal-fani voi kävellä peilin eteen ja kysyä itseltään: olenko minä osasyyllinen tuohon Xhakan purkautumiseen ja Torreiran kyyneliin? Ja, jos minä odotan anteeksipyyntöä Xhakalta, tulisiko myös minun pyytää anteeksi häneltä?

Mikäli joku ei kykene ymmärtämään sitä, että urheilijan kohdalla fanien aiheuttama pitkään jatkunut paha olo voi turhautumisen hetkellä purkautua Xhakan osoittamalla tavalla, miten perustelette itsellenne ne raivokohtaukset ja kyyneleet, mitkä kumpuavat teistä ulos pettymyksen hetkellä?

Miksi faneilla on oikeus niihin, mutta pelaajilla ei?

On päivänselvää, että Xhaka ei käyttäytynyt, kuten hänen olisi joukkueensa kapteenina tullut käyttäytyä, mutta samat sanat pätevät yhtälailla myös häntä sosiaalisessa mediassa ja stadionilla solvanneisiin faneihin.

Minun onkin vaikea ymmärtää, mihin ihmisistä on katoamassa inhimillisyys.

Urheilija ei ole mikään evoluution tai raamattuopin – kumpaan sitten uskookaan – synnyttämä oma tunteeton eläinlajinsa tai olentonsa.

Urheilija on ihminen siinä, missä me kaikki muutkin.

Ja, jos me emme kykene sitä ymmärtämään, me elämme paljon pelottavammassa maailmassa kuin ennen eilistä yksittäistä jalkapallo-ottelua ja sen tapahtumia kuvittelin.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord