Liverpoolin haastaja?! Leicester City mestaruusvuottaan kovemmassa lennossa

schedule 26 lokakuun 2019 - 08:12
person Marko Ollonqvist

Voitaisiinko Valioliiga-kauden 2019-2020 mestaruustaisteluun saada yllätyshaastaja? Leicester mestaruusvuottaan kovemmassa lennossa!

Leicester City shokeerasi jalkapallomaailman reippaat kolme vuotta sitten.

Brittiseura nousi Valioliigaan kaudeksi 2014-15, se taisteli kyseisellä kaudella lähinnä putoamista vastaan ja keväällä 2016 se järjesti yhden historian kaikkien aikojen suurimmista yllätyksistä, kun se voitti 132-vuotisen historiansa ensimmäisen Valioliiga-mestaruuden.

Leicester aloitti mestaruuskaudellaan Valioliiga-urakkansa vahvasti, kun sillä oli kymmenen pelatun ottelun jälkeen kasassa 18 pistettä, joukkue oli hävinnyt ainoastaan Arsenalille ja voittosarake oli 5-4-1.

Kaiken kaikkiaan Leicester City keräsi mestaruuskaudellaan 81 sarjapistettä, jättäen toiseksi sijoittuneen Arsenalin kymmenen pisteen päähän. Ketut keräsi tuolla kaudella 2,13 sarjapistettä ottelua kohden, joten kausi oli nousujohteinen.

Kuluvalla Valioliiga-kaudella Leicester on saanut kaikessa rauhassa ikään kuin uida mukaan taisteluun aivan sarjan kärkisijoista. Ennen eilistä Southamptonista haettua 9-0-vierasvoittoa Leicesterin hiiviskelyyn mukaan Top 4 -taistoon ei juurikaan kiinnitetty huomiot, mutta tämän tuloksen jälkeen takuuvarmasti kiinnitetään.

Voittonsa myötä Leicester majailee Valioliigan sarjataulukossa toisena ja se on itse asiassa aloittanut kautensa vielä mestaruuskauttaan paremmin: takana on kymmenen ottelua, voittosarakkeessa on luku 6-2-2 ja kasassa on kaksi pistettä enemmän kuin samaan aikaan vuonna 2015.

Vielä suuremman vaikutuksen Leicesterin alkukauden osalta tekee se tosiasia, että joukkue on viime Valioliiga-kauden Top 7 -seuroista kohdannut jo viisi: Liverpoolin, Chelsean, Tottenhamin, Manchester Unitedin ja Wolverhamptonin – häviten ainoastaan Liverpoolille ja Unitedille, nekin yhden maalin erolla.

Liverpool on dominoinut Valioliigassa alkukautta, kun viime vuoden mestari Manchester Cityn kone on yskähdellyt. ‘Pool koki kuitenkin ensimmäisen pistemenetyksensä viime sunnuntaina Manchester Unitedin vieraana, mikä avasi ainakin hieman taistelua paalupaikasta.

Leicester on tällä hetkellä Liverpoolia viisi pistettä perässä, yhden ottelun enemmän pelanneena, mutta Anfield Roadin ylpeyden otteluohjelma ei ole helpoin mahdollinen: se kohtaa huomenna Tottenhamin ja sen jälkeen edessä ovat vieraspelit Aston Villaa ja Manchester Cityä vastaan.

Jos siis Citystä, ja muista niin sanotuista perinteisistä suurseuroista, ei ole haastamaan Liverpoolia taistossa Valioliigan mestaruudesta, voisiko Leicester Citystä olla?

Leicester on eittämättä sellainen joukkue ja niin kovassa iskussa juuri tällä hetkellä, ettei sen kohdalla kannata yrittää edes antaa ei-vastausta – vai uskoiko joku oikeasti tähän samaan vuodenaikaan vuonna 2015 seuran juhlivan historiansa ensimmäistä mestaruuttaan tulevana keväänä?

Niinpä.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord