Nyt ollaan pahassa pulassa! Liverpoolin koko puolustuslinja lasaretissa

schedule 15 marraskuun 2020 - 17:00
person Marko Ollonqvist

Liverpoolin koko puolustuslinja on nyt lasaretissa, kun laitapuolustaja Andy Robertson loukkaantui Skotlannin maajoukkuepaidassa.

Viime Valioliiga-kausi päätti 30 vuotta kestäneen piinan, kun Liverpool marssi ylivoimaisella tavalla ensimmäiseen mestaruuteensa sitten kauden 1989-1990.

Liverpool oli viime kaudella niin ylivoimainen, että se oli suursuosikki myös tähän kauteen lähdettäessä, mutta koronaviruspandemian seurauksena muodostunut äärimmäisen tiukka otteluohjelma tekee selvästikin tästä tehtävästä hyvinkin haastavan.

Punapaidat menettivät eittämättä pelipaikkansa parhaisiin pelaajiin maailmassa lukeutuvan Virgil van Dijkin lasarettiin polvivamman seurauksena jo alkukaudesta, eikä häntä välttämättä nähdä enää koko kauden aikana pelikentillä. Sen jälkeen seuraan liittyi hänet puolustuslinjassa korvannut Fabinho, seuraavana vuorossa olivat laitapuolustaja Trent Alexander-Arnold ja keskuspuolustaja Joe Gomez ja nyt Andy Robertson loukkaantui Skotlannin maajoukkueen matkassa.

Näin ollen koko Liverpoolin ykköspuolustuslinja on tällä hetkellä sivussa.

Edellä mainituista pelaajista Gomez joutui käydä leikkauspöydällä ja hän tulee olemaan sivussa valtaosan kuluvasta kaudesta. Alexander-Arnoldin kohdalla kyse on noin kuukauden poissaolosta. Fabinho sen sijaan saattaa olla pelikunnossa lähiaikoina.

Robertsonin kohdalla vamman vakavuus ei ole vielä selvillä, mutta Skotlannin maajoukkuetta valmentava Steve Clarke vahvisti, että Liverpool-tähteä tuskin nähdään tänään pelattavassa Kansojen liigan ottelussa Slovakiaa vastaan. 26-vuotias peluri kärsii reiden alueella olevasta vammasta.

Liverpoolin osalta kausi jatkuu jo ensi viikolla, kun kolmantena Valioliigassa majaileva The Reds kohtaa huipputärkeässä kotiottelussaan sarjakärki Leicester Cityn. Joukkueiden välillä on vain yksi piste eroa, joten kyseessä on näin alkukauden osalta huipputärkeä ottelu.

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord