Marcus Rashford taistelee ilmaisten kouluruokien puolesta – “Meitä ei ole lyöty vielä”

schedule 16 kesäkuun 2020 - 14:00
person Joonas Eriksson

Marcus Rashford taistelee ilmaisten kouluruokien puolesta, kun Englannin hallitus päätti lopettaa koululaisten lounasruokakupongit.

Manchester Unitedin hyökkääjä Marcus Rashford on aiheuttanut sosiaalisessa mediassa keskustelua #maketheUturn -aiheella, joka viittaa myös hänen omaan lapsuuteensa.

22-vuotias kirjoitti Englannin hallitukselle kirjeen, jossa hän kertoo muun muassa, että “järjestelmää ei ole rakennettu minun perheeni kaltaisille onnistumiseen.”

Rashford twiittasi koskettavan viestin jälkeen taistelevansa asian puolesta.

– Meitä ei ole lyöty vielä. Seiso vahvana 200 000 lapsen takia, jotka eivät ole saanut ruoka-ateriaa tänään ja jatka uudelleentwiittausta.

Koronaviruspandemian aikana Rashford on kerännyt yli 20 miljoonaa puntaa ruoka-apuun hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta. Hallitukselle lähetetty kirje pohjautuu jalkapallotähden omista kokemuksista, joita hän on kokenut nuoruudessaan.

– Se on kirjoitettu sydämmestäni ja siitä, että olen itsekkin ollut samassa tilanteessa. On erittäin tärkeää auttaa kärsiviä nykyisessä tilanteessa, Rashford kertoi BBC:lle.

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord