Mesut Özil piti puolustuspuheensa – “Ihmiset ovat yrittäneet tuhota minut”

schedule 13 elokuun 2020 - 17:55
person Teemu Sohkanen

Arsenalin Mesut Özil piti puolustuspuheensa jouduttuaan kritiikin kohteeksi, kun hän ei suostunut leikkaamaan palkkaansa koronaviruspandemian keskellä.

Mesut Özil, joka tienaa lähes 400 000 euroa viikossa, on kertonut, miksi hän kieltäytyi leikkaamasta palkkaansa koronaviruspandemian keskellä.

31-vuotias saksalainen päätti rikkoa hiljaisuuden asian suhteen ja paljasti, että seura ei antanut tarpeeksi tietoa tilanteesta ja että hänellä on tärkeitä sitoumuksia perheensä ja hyväntekeväisyysjärjestöjen kanssa.

– Pelaajina me kaikki halusimme osallistua. Mutta tarvitsimme lisätietoja, ja moniin kysymyksiin ei vastattu, Özil sanoi The Athleticille.

– Sinulla on oikeus tietää kaikki, ymmärtää miksi se tapahtuu ja mihin rahat menevät.

– Ihmiset ovat yrittäneet kaksi vuotta tuhota minut, tehdä minut onnettomaksi, tuoda esiin vääriä asioita siinä toivossa, että kannattajat kääntyisivät minua vastaan ja maalaa kuvaa, joka ei ole totta.

– Ihmiset jotka tuntevat minut, tietävät tarkalleen kuinka antelias olen ja tiedän, että en ollut ainoa pelaaja, joka hylkäsi leikkauksen, mutta vain nimeni tuli esiin.

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord