MITÄ? Chelsea käyttänyt yli puolentoista CR7:an verran rahaa managereiden potkuihin!

schedule 8 tammikuun 2020 - 03:47
person Marko Ollonqvist

Valioliiga-seura Chelsea on käyttänyt viime vuosina massiiviset summat rahaa managereiden, ja näiden apuvalmentajien, irtisanomisiin.

Italian Serie A:ta johtavan Interin managerina nykyisin toimiva Antonio Conte voitti toukokuussa oikeustaistelun entistä seuraansa, Chelseata, vastaan.

Italialaisvalmentaja sai potkut lontoolaisseurasta 12 kuukautta ennen sopimuksensa päättymistä ja hän haki oikeusteitse täyttä korvausta tuolta vuoden ajalta.

Oikeusistuimen päätöksen myötä Chelsea joutui maksamaan sekä Contelle että tämän valmennusryhmälle täyden palkan vuoden ajalta ja lisäksi seura joutui korvaamaan myös kaikki oikeuskulut.

Conten ja tämän valmennusryhmän irtisanomisprosessi tuli maksamaan Chelsean omistajana toimivalle Roman Abramovichille yhteensä noin 31,25 miljoonaa euroa. Conten osuus tuosta summasta oli noin 10,6 miljoonaa euroa. Tämä selviää Chelsean julkaisemasta talouslaskelmasta.

Managereiden ja apuvalmentajien irtisanomiset ovatkin tulleet melkoisen kalliiksi Chelsean venäläisomistajalle, joka osti lontoolaisseuran vuonna 2003:

  • Claudio Ranieri | 2004 | 4,7 miljoonaa euroa
  • Jose Mourinho (+apuvalmentajat) | 2007 | 27,7 miljoonaa euroa
  • Avram Grant | 2008 | 6,1 miljoonaa euroa
  • Luiz Felipe Scolari | 2009 | 14,8 miljoonaa euroa
  • Carlo Ancelotti | 2011 | 7 miljoonaa euroa
  • Andre Villas-Boas | 2012 | 14,1 miljoonaa euroa
  • Roberto Di Matteo | 2012 | 12,6 miljoonaa euroa
  • Jose Mourinho (+apuvalmentajat) | 2015 | 9,75 miljoonaa euroa
  • Antonio Conte (+apuvalmentajat) | 2018 | 31,25 miljoonaa euroa

Chelsea on maksanut siis viimeisten 16 vuoden aikana noin 128 miljoonaa euroa valmentajille, jotka eivät siis ole enää potkujensa myötä työskennelleet seuralle.

Transfermarkt-sivusto, joka arvioi pelaajien arvoja vaihtomarkkinoilla, kertoo Juventusta edustavan Cristiano Ronaldon arvon olevan nykyisin noin 79,3 miljoonaa euroa; Chelsea olisi voinut siis hankkia noin 1,62 Cristiano Ronaldoa näillä irtisanomisrahoilla.

Jos edellä olevaa muokataan hieman järkevämpään muotoon, saisi tuolla 128 miljoonalla eurolla hankittua nykymarkkinoilla kaksikon Cristiano Ronaldo & Erling Braut Håland. Ja, jos jollekin norjalaisen Haalandin nimi on tuntematon, niin siinä tapauksessa voit lukea tästä Borussia Dortmundiin vastikään siirtyneestä 19-vuotiaasta nuorisotähdestä lisää täältä.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
Urheiluvedot Exclusive: Talleta 25€ – saat 75€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord