Pepe Reina avautui korona-painajaisestaan – “25 minuuttia ilman happea”

schedule 2 huhtikuun 2020 - 10:25
person Marko Ollonqvist

Tällä hetkellä AC Milanista Aston Villassa lainalla oleva Pepe Reina avautui korona-painajaisestaan ja kertoi paniikistaan, kun hän ei pystynyt hengittämään.

Koronaviruspandemia on ehtinyt koetella jo useita urheilijoita.

Ex-Liverpool-maalivahti ja nykyisin Aston Villassa lainasopimuksella pelaava Pepe Reinaa kuuluu siihen urheilijoiden joukkoon, jotka ovat saaneet koronaviruksen.

Reina avautuu nyt, millaisin oirein virus ilmaantui ja miten pahaan tilanteeseen hän lopulta ajautui.

– Olin todella väsynyt ensimmäisten oireiden ilmaannuttua: kuumetta, kuiva yskä ja päänsärky, joka oli jatkuvaa. Ja olin koko ajan väsynyt, Reina aloittaa kauhutarinansa Corriere dello Sportin haastattelussa.

– Kaikkein vaikein hetki koitti, kun en pystynyt enää hengittämään, ne 25 minuuttia, kun happi loppui. Ne olivat elämäni kamalimmat hetket. Siinä vaiheessa pelkäsin ihan aidosti, kun tajusin hapen loppuneen. Ne minuutit tuntuivat loputtomilta, ihan kuin kurkkuni olisi yhtäkkiä sulkeutunut kokonaan.

– Sen seurauksena vietin ensimmäiset 6-8 päivää sisätiloissa ja vasta nyt alan hiljalleen päihittämään tämän viruksen.

Samalla Reina muistuttaa olevansa ihmisenä etuoikeutetussa asemassa, moniin tavallisiin tallaajiin verrattuna.

– En kaipaa muiden seuraa, kun minulla on vaimoni Yolanda, viisi lastani ja appivanhempani. Talomme on iso, eikä yksinäisyydellä ole asiaa kotiini.

– Me olemme etuoikeutettuja ihmisiä, sillä meillä on iso talo ja puutarha. Ajattelen niitä, jotka asuvat pienissä asunnoissa lapsiensa kanssa ja minulle he ovat niitä, jotka todella osoittavat luonteenlujuutta.

Marko Ollonqvist
Toronto

SEURAA KORONAVIRUKSEN VAIKUTUKSIA URHEILUUN TÄÄLTÄ:
UV seuraa: Näin koronavirus vaikuttaa urheiluun!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord