Raheem Sterlingillä uskomattomat tilastot – ikää vasta 24 vuotta

schedule 25 lokakuun 2019 - 18:13
person Teemu Sohkanen

Manchester Cityn laitahyökkääjä Raheem Sterlingillä uskomattomat tilastot – onko 24-vuotias englantilaistähti yksi aliarvostetuimmista pelaajista?

Liverpool hankki Raheem Sterlingin Queens Park Rangersin akatemiasta, kun hän oli 15-vuotias. Nuori poika vietti kaksi vuotta Liverpoolin nuorisojoukkueessa, kunnes hänelle annettiin mahdollisuus ykkösjoukkueen mukana.

Sterling pelasi ensimmäisen Valioliiga -ottelunsa 17-vuotiaana, joten kuluva kausi on “nuorukaiselle” jo yhdeksäs – maajoukkueessa hän sai debyyttinsä 2012.

Man City hankki Sterlingin Liverpoolista lähes 60 miljoonalla eurolla vuonna 2015.

Joulukuussa 25 vuotta täyttävää laitahyökkääjää voidaan pitää kovinkin aliarvostettuna, sillä hänen uratilastot ovat todella vakuuttavat.

Nuoresta iästä huolimatta otteluita on kertynyt harteille lähes neljäsataa.

388 ottelussa Sterling on taikonut 116 maalia ja 114 maaliin johtanutta syöttöä seuralle ja maajoukkueelle.

Sterling tuskin on vielä huipussaan, sillä tahti tuntuu vain kiihtyvän. Pelkästään kahdella edellisellä kaudella hän on onnistunut tekemään 48 maalia.

Myös kuluva kausi on startannut todella aggressiivisesti. 13 ottelua ja 12 maalia.

Kesällä 2015 Cityyn siirtynyt Sterling on muuttunut Pep Guardiolan alaisuudessa yhdeksi joukkueen vaarallisimmista pelaajista, joka rakentaa jatkuvasti vaarallisia, peliä määritteleviä tilanteita.

Muun muassa Manchester United -legenda Rio Ferdinand uskoo, että Sterling on jo nyt viiden parhaan pelaaja joukossa.

– Hän on nuori englantilainen pelaaja, joka on pelannut paljon pelejä. Hän parantaa edelleen peliään. Hän on viiden parhaan pelaajan joukossa maailmassa, Ferdinand sanoi BT Sportille.

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord