Näin koronaviruspandemia koettelee: Tottenham joutui ottaa jättilainan!

schedule 4 kesäkuun 2020 - 23:16
person Marko Ollonqvist

Koronaviruspandemia koettelee jopa niitä kaikkein suurimpia jalkapalloseuroja; Valioliigan kärkipäähän lukeutuva Tottenham joutui ottaa jättilainan.

Kun Ranskan jalkapalloliigan presidentti kertoi jo pari kuukautta sitten, että jopa puolia maan ammattilaisseuroista uhkaa konkurssi ilman valtion apua, huoli urheilun suhteen alkoi olla vakavalla tasolla. Viimeistään siinä vaiheessa jokainen tajusi nykytilanteen, kun FC Barcelonan kaltaisen eurooppalaisjätin kerrottiin painivan talousvaikeuksien kanssa.

Puolestaan Valioliigassa, jossa seurat elävät isoilta osin valtavista televisiorahoista, esimerkiksi Arsenal joutui taannoin pyytämään pelaajiltaan palkanleikkauksia ja se on tehnyt toistaiseksi niin ainoana Valioliiga-seurana; nyt puolestaan Tykkimiesten paikallisvastustaja Tottenham on joutunut turvautumaan massiiviseen 195 miljoonan euron lainaan selvitäkseen koronaviruspandemiasta.

Tottenhamissa uskotaan, että seura tulee tekemään pandemian myötä yli 220 miljoonan euron tappiot ja tästä syystä sen oli turvauduttava ulkopuoliseen taloudelliseen apuun.

– Sanoin jo niinkin aikaisin kuin maaliskuun 18. päivänä, että näiden 20 seurassa viettämäni vuoden aikana matkan varrelle on mahtunut monta estettä, mutta ei mitään sellaista, joka olisi tämän kanssa samaa kokoluokkaa – tämä pandemia on osoittanut olevan esteistä kaikkein vakavin, Tottenham-pomo Daniel Levy kertoo seuran virallisilla verkkosivuilla.

Pohjoislontoolaisseuraa koronaviruspandemia rokottaa erityisesti myös siitä syystä, että Spursilla on vastavalmistunut upea stadion, jonka rakentamiseen käytettiin valtavat määrät rahaa ja nyt tulovirta on seisahtunut täysin, eikä kenelläkään ole tietoa, milloin katsojat voivat palata katsomoihin.

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord