VIDEO: Jürgen Klopp itki oikonaan haastattelussa – joutui jättää kesken!

schedule 26 kesäkuun 2020 - 09:12
person Marko Ollonqvist

Liverpoolin ensimmäiseen mestaruuteen 30 vuoteen johdattanut Jürgen Klopp itki oikonaan kesken haastattelun, jossa oli mukana Liverpool-legendoja.

Urheilulla on yksi yhdistävä vaikutus: parhaimmillaan, ja pahimmillaan, se saa kaikkein herkimmän sekä myös sen kaikkein kovimman ihmisen itkemään.

Sitä, mihin kategoriaan Jürgen Klopp kuuluu, on vaikea sanoa, mutta Liverpoolin voittama mestaruus sai miehen itkemään oikonaan Sky Sportsin suorassa haastattelussa, jossa olivat läsnä myös Liverpool-legendat Graeme Souness, Phil Thompson ja Kenny Dalglish.

Klopp yritti pitkään hillitä itseään, vaikka itku oli selkeästi koko ajan herkässä, mutta lopulta hän ei enää pystynyt pidättelemään itseään.

– Ei minulla ole sanoja. En olisi ikinä osannut kuvitella kokevani oloani tällaiseksi. Olen totaalisen häkeltynyt. Tämä vain on… Olen pahoillani arvon herrasmiehet, Klopp totesi ja poistui huoneesta.

53-vuotiaan saksalaisen tarina Anfield Roadilla on ollut toistaiseksi melkoinen menestys. Hän on kyennyt kasaamaan ja kehittämään joukkueen, sekä sille istuvan pelitavan, joka on johtanut muun muassa kahteen Mestarien liigan finaalipaikkaan (jälkimmäisellä kerralla mestaruus) sekä nyt Valioliigan mestaruuteen vuosikymmeniä Liverpoolissa kestäneen odotuksen päätteeksi.

Klopp saapui Liverpoolin manageriksi vuonna 2015, valmennettuaan sitä ennen – vuodesta 2008 lähtien – Bundesliiga-seura Borussia Dortmundia.

Tässä vielä Kloppin haastattelu:

Marko Ollonqvist
Toronto

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord