Wilfried Zaha kiehuu – yritti antaa agentilleen potkut, nyt haastaa oikeuteen!

schedule 8 lokakuun 2019 - 05:08
person Marko Ollonqvist

Crystal Palacen tähtipelaaja Wilfried Zaha kiehuu, kun hän ei saanut tahtoaan läpi, halutessaan vaihtaa maisemaa viime kesänä.

Norsunluurannikon maajoukkuepelaaja Wilfried Zaha on laittanut Crystal Palacen paidassa vastustajien puolustukset sekaisin niissä määrin, että lontoolaisseura Arsenal oli valmis hankkimaan hänet isolla rahalla.

Ongelmaksi muodostui kuitenkin Palacen hintapyyntö ja ennen kaikkea maksujärjestelyt: Arsenal olisi halunnut maksaa Zahan siirron erissä, mutta paikalliskilpailija halusi koko siirtosumman könttänä ja ylipäätään sen huhuttiin hakevan jopa 80-100 miljoonan euron pottia tähtipelaajansa kauppaamisesta.

Myös Everton oli kiinnostunut Zahasta, mutta Palace ei yksinkertaisesti taipunut myymään hyökkääjäänsä.

Lopulta sekä Arsenal että Everton siirsivät Palacen vastahakoisuuden myötä katseensa toisaalle: ensimmäisenä mainittu hankki Lillestä Zahan maajoukkuekaveri Nicolas Pépén ja kauppasi puolestaan Alex Iwobin Evertoniin.

Viime kaudella kymmenen Valioliiga-maalia ja viisi maalia alustaneelle Zahalle pettymys oli luonnollisesti valtava, sillä hän olisi halunnut ennen kaikkea Arsenaliin, lapsuusvuosinaan ihannoimaansa joukkueeseen.

Tämä kaikki on näkynyt myös hänen esityksissään pelikentällä: vaikka suoritukset ovatkin olleet edelleen kohtalaisella tasolla, ei hän ole tehnyt kahdeksassa pelaamassaan Valioliiga-ottelussa ainoatakaan maalia ja maalisyöttöjäkin on tilillä ainoastaan yksi.

Palace joutuukin eittämättä katua päätöstään olla kauppaamatta Zahaa, mikäli laidassa viihtyvän 26-vuotiaan otteet ja ennen kaikkea tilastot eivät lähde kohenemaan selkeästi nykyisestä.

Katujan rooliin saattaa joutua myös Zahan agenttina toimiva Will Salthouse.

Zaha on päättänyt useiden luotettavien lähteiden mukaan haastaa Salthousen oikeuteen. Pelaajan mukaan Salthousen läheiset välit Palacen osaomistajana ja puheenjohtajana toimivaan Steve Parishiin johtivat siihen, ettei tämä yrittänyt tosissaan toteuttaa Zahan siirtoa muualle.

Salthouse työskentelee Unique Sports Managementille (USM) ja Zaha ilmoitti syyskuussa agentuurille, ettei hän aio enää jatkaa heidän asiakkaanaan ja pyrki purkamaan sopimuksen välittömästi. USM puolestaan näkee, että Zahan on kunnioitettava heidän keskinäistä sopimusta, joka jatkuu ensi kesään saakka.

Edessä on siis eittämättä todella ruma riita, joka tullaan mitä ilmeisimmin ratkaisemaan oikeussalissa ulkopuolisen välimieskäsittelijän johdolla.

Kesän aikana Palacen kerrottiin olevan haluton luopumaan Zahasta ennen kaikkea siksi, että seura haluttiin myydä eteenpäin ja joukkueensa tähtiin lukeutunut Aaron Wan-Bissaka oli jo aiemmin kesän aikana kaupattu Manchester Unitediin.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord