VIDEO: AC Milanin Lucas Paqueta debytoi Serie A:ssa – nöyryytti jäätävällä harhautuksella Daniel Bessaa

schedule 22 tammikuun 2019 - 12:38
person Joonas Eriksson

AC Milanin brassitähti Lucas Paqueta esitteli huikeita taitojaan: Nöyryytti vastustajajoukkueen Daniel Bessaa jäätävällä harhautuksella.

0-0 tilanteessa, toisella puoliajalla Lucas Paqueta näytti maailmalle, kuinka nöyryyttää vastustajan pelajaa täysin.

21-vuotias keskikenttäpelaaja harhautti Daniel Bessan harhautuksella, joka tunnetaan nimeltä “Rainbow Flick”. Harhautus oli melko täydellisesti onnistunut  ja Paqueta sai vielä kaiken kukkuraksi siirrettyä pelivälineen joukkuetoverilleen.

Tälläinen suoritus ja vielä debyyttiottelussa.

Paqueta allekirjoitti tammikuun alussa AC Milanin kanssa sopimuksen, joka ulottuu vuodelle 2023 saakka. Brasilialainen siirtyi minalolaisseuraan Flamengosta. Brasililaisseura sai Paquetasta 35 miljoonaa euroa.

AC milan haki helpot kolme pistettä vieraista voitettuaan kotijoukkue Genoan lukemin 2-0.

Sama harhautus on nähty myös toiselta brassitähdeltä, jonka nimi sattuu olemaan Neymar. Paqueta on luultavasti ottanut oppia maanmieheltään, jolta on nähtu useasti “Rainbow Flickejä”.

Tässä marraskuun lopulta video, jossa PSG kohtasi Liverpoolin ja Neymar nöyryytti harhautuksella  Liverpoolin Xherdan Shaqiria.

https://twitter.com/Pena_Cartel/status/1067902966529691649

Lue myös:
TIEDOTE: UV:n tiimi uudistuu – Aleksi Valavuori ei jatka Urheiluvedoissa

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord