Aleksi Virolainen kohtaa ENCEn lauantaina – näin katsot pelin

schedule 30 tammikuun 2020 - 16:58
person Leevi Mynttinen

Aleksi Virolainen kohtaa ENCEn lauantaina: näin katsot pelin.

Paljon odotettu kohtaaminen tapahtuu vihdoin ICE Challenge 2020 -turnauksessa Lontoossa lauantaina kello 12.00.

Virallinen lähetys otteluun löytyy tästä.

Suomeksi pelin pääset katsomaan tästä linkistä.

Lähtökohdat

Suomen menestynein Counter-Strike -joukkue ENCE penkitti Aleksi “Aleksib” Virolaisen elokuussa ja toi samalla Miikka “suNny” Kempin kokoonpanoon.

Virolainen toimi ENCEn pelinsisäisenä johtajana ja oli yksi fanien suosikeista.

Karismaattinen Aleksib keräsi suosiota ympäri maailmaa intohimoisella asenteellaan ja huikeilla haastatteluillaan.

ENCE kuitenkin oli päättänyt korvata Aleksin ja tuoda samalla lisää tulivoimaa.

Penkitys tuli suurena yllätyksenä faneille ja sekä Aleksille itselleen. ENCE ei hoitanut tilannetta parhaalla tavalla ja se on kostautunut fanien vihalla.

ENCE ei ole saanut toivottuja tuloksia ja joukkue on yleensä löytänyt itsensä pudotuspelien ulkopuolelta.

Se on ollut suuri kolaus tiimille, joka pelasi maaliskuussa Major-turnauksen finaalissa.

 

Virolainen löysi uuden kotinsa Dota-miljonäärien laajentamisen jälkeen.

Taustalla toimivat tuplamestarit Sébastien “Ceb” Debs ja Johan “N0tail” Sundstein omistavat Tanskan kaupparekisterin mukaan 31% yhtiöstä.

Nathan Schmitt ja Virolainen alkoivat yhdessä rakentaa joukkuetta.

Mukaan tulivat tanskalainen Valdemar “valde” Bjørn Vangså ja jordanialainen Issa “ISSAA” Murad.

Viidenneksi pelaajaksi huhuiltiin Suomen CS-lupausta Elias “Jamppi” Olkkosta, mutta lopulta pelaajaksi valittiin Mateusz “mantuu” Wilczewski.

 

OG on kerinnyt pelaamaan vain yhden LAN-turnauksen.

Rento cs_summit 5 -turnaus meni OG:n osalta kohtalaisesti.

Lohkovaiheessa saldoksi tuli kaksi voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi häviö.

Jatkopeleissä OG haastoi mousesportsin, mutta hävisi 2-1.

OG:n uudeksi valmentajaksi valittiin Casper “ruggah” Due. Hän on toiminut joukkueen kanssa noin kuukauden.

Ennen hän valmensi OpTic Gamingia, Northia ja Team Dignitasta.

 

Kokoonpanot

OG

  • Aleksi “Aleksib” Virolainen
  • Nathan “NBK-“ Schmitt
  • Issa “ISSAA” Murad
  • Mateusz “mantuu” Wilczewski
  • Valdemar “valde” Bjørn Vangså

Valmentaja: Casper “ruggah” Due

 

ENCE

  • Aleksi “allu” Jalli
  • Jere “sergej” Salo
  • Jani “Aerial” Jussila
  • Miikka “suNny” Kemppi
  • Sami “xseveN” Laasanen

Valmentaja: Slaava “Twista” Räsänen

 

ICE Challenge 2020

 

Loput viisi joukkuetta ovat Natus Vincere, Heroic, Virtus.pro, MAD Lions ja mousesports.

Lisää suomalaisväriä turnaukseen tuo GODSENTin Jesse “zehN” Linjala.

Lue myös:
Yksinoikeudella Urheiluvedoilta: 110 % bonus 200€ asti + 5€ ilman talletusta!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord