Kommentti: Mikä on ENCEn seuraava ratkaisu?

schedule 31 lokakuun 2020 - 11:59
person Leevi Mynttinen

Mikä on ENCEn seuraava ratkaisu? Suomen lippulaiva Counter-Striken puolella on ENCE. Kaikki vähänkin esportsia seuraavat tietävät ENCE eSportsin ja heidän somepreesens on ollut jättimäinen.

ENCEn CS:GO -joukkue on kuitenkin ajautunut hieman vaikeaan tilanteeseen. Henkilökohtainen mielipiteeni on se, että kaikki alkoi elokuussa 2019, kun organisaatio päätti penkittää pelinsisäisen johtajan Aleksi “Aleksib” Virolaisen. Mukaan tuotiin lisää tulivoimaa Miikka “suNny” Kempin toimesta. Tuloksista voidaan kiistellä ja toki jopa siirrosta voidaan puhua, että oliko kyseessä hyvä vai huono ratkaisu. Joidenkin mielestä ENCE oli ongelmissa jo ennen Virolaisen penkittämistä, mutta mielestäni kurssi olisi voinut kääntyä parempaan päin.

Tämän jälkeen on tapahtunut paljon. Tulokset ovat olleet pääosin negatiivisia, Aleksib kiinnitettiin OG Esportsin toimesta ja huhuissa pyörivät jopa Elias “Jamppi” Olkkosen nimi. Myöhemmin Jampista tuli ENCEn mies ja tämän takia Sami “xseveN” Laasanen päästettiin menemään vihollisen leiriin, HAVU Gamingiin. HAVU ja ENCE tekivät hienosti yhteistyötä, että Laasanen pelaa RMR-turnauksissa edelleen ENCEn kanssa ja silloin Jamppi tuuraa häntä HAVUn riveissä.

Jos organisaatio ei ollut ongelmissa ennen tätä, niin kirsikkana kakun päälle valmentaja Slaava “Twista” Räsänen myönsi käyttäneensä katsojabugia eli huijasi iGame.com -joukkueen aikana ja joutui valmentajakieltoon. Twistalle annettiin mahdollisuus ja hän toimii analyytikkona.

Viimeisin ongelma ja tämän jutun aihe onkin Jani “Aerial” Jussila ja hänen siirtyminen sairaslomalle. 27-vuotias Jussila teki fiksun päätöksen laittaessaan oman terveytensä etusijalle.

– Olen tuntenut jonkin aikaa hyvinvointiini liittyviä ongelmia, joka estää kykyäni kilpailla tällä tasolla. Päätös oli äärimmäisen vaikeaa tehdä.

– Nyt on aika asettaa itseni sekä hyvinvointini etusijalle. Haluan kiittää joukkuetovereitani ymmärtämisestä.

– En tiedä millon olen valmis palaamaan, mutta nyt on aika keskittyä itseeni, Jussila kommentoi ENCEn tiedotteessa.

Aerialin sairasloma jättää yhden tyhjän paikan kokoonpanoon. Joko kyseessä on tuuraaja, kuuden miehen kokoonpano tai Aerialin korvaaminen.

DBLTAP kertoi, että heidän lähteen mukaan ENCE yrittää saada Jesse “zehN” Linjalaa heidän viidenneksi pelaajaksi. Linjalan GODSENT on maailmanlistalla yhden sijan korkeammalla, mitä suomalaiset. Muutenkin kiinnostava kokoonpano vai Suomen paras organisaatio? Vaikea päätös.

Yksi idea oli tuoda Aleksib takaisin, mutta tämä kuulostaa todella kaukaiselta. OG on juuri päässyt maailman 10 parhaan joukkueen joukkoon ja peli näyttää hyvältä. Tämän lisäksi jos mietitään penkittämistä ja sitä miten se tapahtui, niin Aleksin motivaatio palata samoihin porukoihin tuskin on kovin iso.

Iso kolaus HAVU Gamingille olisi se, että Laasanen tekisi paluun muutaman kuukauden jälkeen. Epätodennäköistä, mutta mahdollista. Tässä olisi vielä yksi ongelma lisää, sillä jos Jampin tapaus ei etene, niin ENCE tarvisi jonkun toisen pelaajan tuuraamaan RMR/Major-turnauksissa. Yksi kiinnostava idea olisi KOVAn entinen tähtipelaaja, 17-vuotias Nikita “Derkeps” Sirmitev, joka jättäytyi pois aktiivisesta kokoonpanosta ja keskittyi opintoihin. Erittäin lahjakas Derkeps on loistava AWP-pelaaja.

Näistä zehN vaikuttaa todennäköisimmältä, mutta haluaako Jesse jättää lupaavan kokoonpanon?

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord