Vuoden luetuimmat jutut: 1. Suomalaista CS-ammattilaista syytetään huijaamisesta

schedule 26 joulukuun 2019 - 08:10
person Urheiluvedot

Vuosi 2019 lähestyy päätöstään ja on aika kerrata UV:n vuoden luetuimmat jutut. Vuoden luetuin on: suomalainen CS-ammattilainen huijasi?

Kuluvan vuosikymmenen viimeinen vuosi on tarjonnut melkoisen määrän unohtumattomia urheiluhetkiä.

Tulemme näin joulun kunniaksi käymään läpi Urheiluvedot.com:n 15. luetuinta juttua vuodelta 2019.

Vuoden 2019 luetuin artikkeli liittyi epäilykseen, jossa suomalaista CS-ammattilaista syytettiin huijaamisesta. Hänen epäiltiin käyttäneen huijausohjelmia pelatessaan virallisia otteluita, mutta tuota epäilystä on vaikea todistaa todeksi: on siis enemmän kuin mahdollista, että huijausta ei tapahtunut, mutta joka tapauksessa kyseessä oli erittäin puhuttava uutinen Esports-piireissä.

UV haluaa samalla myös korostaa sitä, miten suosituksi urheilulajiksi Esports on noussut sekä maailmalla että Suomessa: siitä kertoo muun muassa se, että Urheiluvetojen vuoden 2019 luetuin ja kolmanneksi luetuin juttu olivat molemmat Esportsiin liittyviä.

Ja kyllä, Esports on urheilua ihan yhtälailla kuin vaikkapa ampumaurheilu tai moni muu laji. Kyse ei ole mistään tietokoneen pelailusta ja energiajuoman juomisesta, vaan ammattilaisurheilusta, joka vaatii sekä fyysisiä että taktisia ominaisuuksia. Halusitpa siis sitä tai et, tämä laji kasvaa ja jatkaa kasvamistaan.

Vuoden 2019 luetuin artikkeli on…
VIDEO: Suomalaista CS-ammattilaista syytetään huijaamisesta

Suomalaista CS-ammattilaista syytetään huijaamisesta uudella videolla Youtubessa.

Helsingin IFK:n esports-joukkueen Verneri BONA Junkala joutui huijauskohun keskelle 10 minuutin videolla.

Bona on aikaisemmin edustanut muun muassa seuraavia seuroja: SkitLite, VITALIS, SuperJymy, Conquer Gaming ja Team Menace.

Videolla katsotaan Elisa Viihteen CS:GO -liigan ottelua SJ Gaming vs Helsinki REDS.

Kiinnostavaa tässä on se, että BONA sai ottelussa vain 10 tappoa.

Hänen joukkueensa voitti kartan 16-12.

Videon on tehnyt timeisbutawindow. Hänellä on huima 104 000 tilaajan seuraajakunta.

Pitää muistaa, että tämä video ei todista yhtään mitään.

Vaikka suomalaista CS-ammattilaista syytetään, niin on erittäin epätodennäköistä, että Verneri käyttäisi huijausohjelmia.

Vastaavat videot ovat todella suosittuja YouTubessa.

Lue myös:
Urheiluvedot Exclusive: Talleta 25€ – saat 75€ pelirahaa!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord