Nyt se tapahtui! Vuoden urheilijaksi voi päästä pelaamalla pelejä

schedule 13 heinäkuun 2020 - 19:26
person Leevi Mynttinen

Vuoden urheilijaksi voi päästä pelaamalla pelejä kertoi Urheilutoimittajain Liitto kesäkuussa. Kilpapelaaminen on ollut jättimäisessä nousussa viimeiset vuodet ja tämä on hieno tunnustus esportsille. Viimeksi Teemu Pukki voitti ennätyspistein äänestyksen.

Asiassa on vain yksi pieni ongelma, sillä Vuoden urheilijaksi pääsee ainoastaan urheilupelien pelaajana eli esimerkiksi NHL- tai FIFA -pelisarjojen avulla. Tämä estää maailman parhaimpiin Dota 2 -pelaajiin kuuluvaa Topias “Topson” Taavitsaista pääsemästä edes ehdolle. Sama pätee Linnan juhlissa käyneitä Lasse “MATUMBAMAN” Urpalaista ja Joona “Serral” Sotalaa.

Myös Suomen suosituimman esports-pelin Counter-Strike: Global Offensiven tähdet eivät voi haaveilla Vuoden urheilijan -titteliä. Tämä on varsin erikoista, sillä Counter-Strikea pelaa paljon enemmän, kuin monia urheilupelejä.

Suomen elektronisen urheilun liitto (SEUL) otti kantaa asiaan blogipostauksen avulla.

-Vaade erilaisille fyysisille ominaisuuksille vaihtelee hieman peleittäin, mutta perusperiaate on sama, hienomotoriikkaa ja koordinaatiota, henkistä ja fyysistä kestävyyttä.

-Peleissä sisältö luo viihteen, tavoitteellinen kilpailu ja siihen liittyvä taidon elementti urheilun.

-Laji vaatii fyysisiä ominaisuuksia enemmän tai vähemmän riippuen siitä mitä pelataan, SEUL:in puheenjohtaja Joonas Kapiainen kirjoitti.

 

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord