Mika Salo lyttäsi Lewis Hamiltonin väitteet siitä, että brittikuljettajan dominointia yritettäisiin horjuttaa tuomariston toimesta.

IS: Mika Salo lyttäsi Lewis Hamiltonin väitteet rangaistuksesta – “P*skapuhetta”

Formula 1:n tuomaristoon tasaisin väliajoin kuuluva ex-suomalaiskuljettaja Mika Salo lyttäsi Lewis Hamiltonin väitteet Sotshin kisan rangaistuksiin liittyen.

Eilen ajetussa Sotshin GP:ssä saatiin draamaa välittömästi kisan alkuun, kun Mercedeksen Lewis Hamiltonille tuomittiin kaksi viiden sekunnin aikasakkoa väärällä alueella tehdyistä harjoitusstarteista johtuen.

Tämän lisäksi Hamiltonin kerrottiin saavan tilanteesta rangaistuspisteitä, jotka olisivat vieneet hänet lähelle yhden osakilpailun mittaista ajokieltoa: se olisi saattanut vaikuttaa merkittävästi kuluvan kauden mestaruustaistoon, siis kuljettajien osalta.

Lopulta FIA kuitenkin totesi, että Hamilton oli noudattanut harjoituslähtöjen osalta tallilta saamiaan ohjeita, jotka kyettiin todentamaan tiimin radiokeskustelun kautta, ja näin ollen nämä rangaistuspisteet peruttiin.

Hamilton puhui sittemmin saamistaan aikasakoista ja kertoi tuomariston yrittävän päättää hänen dominanssin Formula 1:ssä. Kun varsin suorista puheistaan tunnettu Mika Salo, joka kuuluu Formula 1 -sarjan tuomaristoon, kuuli näistä brittikuljettajan puheista, antoi hän palaa varsin suoraan tapaansa.

– P*skapuhetta. Tuossa ei ole mitään totuuspohjaa. Säännöt ovat samat jokaiselle: Hamilton teki starttinsa radan puolelta ja vieläpä kahteen kertaan, Salo jyrähti Ilta-Sanomille vastatessaan suomalaismedian uteluihin tilanteesta.

Kilpailun voittoon ajoi Hamiltonin tallikaveri Valtteri Bottas, joka kavensi piste-eron MM-taistossa 44 pisteeseen. Suomalainen oli Salon kanssa samoilla linjoilla ja totesi Hamiltonin tehneen harjoituslähtönsä väärässä paikassa. Samaan hengenvetoon Bottas totesi, että hän olisi voittanut kilpailun myös ilman tallikaverinsa aikasakkoja, kiitos oman nopeutensa radalla kaikkein kriittisimmillä hetkillä.

Myös Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff allekirjoitti Hamiltonille tuomitut aikasakot, joskin hän väitti suojattinsa saavan melkoisen helposti rangaistuspisteitä.

Hamiltonin saamat rangaistuspisteet muutettiin tiimiradiokeskustelun tutkinnan jälkeen Mercedeksen saamiin 25 000 euron sakkoihin.

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Jaa