Formula 1 -kauden 2020 alku saattaa näillä näkymin venyä jopa kesäkuulle, koronaviruspandemian vuoksi.

Motorsport: Formula 1 -kauden 2020 alku viivästyy useilla kuukausilla?!

Formula 1 -kauden 2020 alku saattaa viivästyä useilla kuukausilla: kauden avausviikonloppu Australiassa jouduttiin jo perumaan.

Formula 1 -kausi 2020 ei käynnisty suunnitellusti.

Avausviikonloppu Australiassa on peruttu sen seurauksena, kun yksi McLaren-tallin työntekijöistä sairastui koronavirukseen. Tiettävästi jotkin tallit olisivat olleet halukkaita ajamaan kilpailun tästä huolimatta, mutta lopulta hätäkokouksessa päädyttiin ratkaisuun perua Australian GP.

Motorsportin saamien tietojen mukaan Australian GP tuskin jää ainoaksi osakilpailuksi, joka perutaan: lehti kertoo, että kauden avaus saattaa siirtyä jopa kesäkuulle.

Lehden lähteiden mukaan Formula 1 tulee tiedottamaan hyvin nopealla aikataululla sekä ensi viikonlopulle suunnitellun Bahrainin GP:n että sitä seuraavan Vietnamin GP:n siirtymisestä vähintäänkin eteenpäin; on paljon mahdollista, että kilpailut jäävät ajamatta kokonaan. Kauden neljäs osakilpailu, Kiinan GP, on lykätty jo aiemmin kalenterissa eteenpäin, eikä tietoa mahdollisesta uudesta ajankohdasta ole.

Motorsport kertoo, että useat tallit olisivat jo ilmoittaneet, etteivät ne aio kilpailla Bahrainissa ja myös Vietnamissa tilanne on varsin ongelmallinen uusien rajoitteiden myötä.

Yleinen uskomus on tällä hetkellä se, että koronaviruspandemia vain pahenee ennen kaikkea Euroopan alueella, tulevien viikkojen aikana, ja Motorsportin mukaan FIA olisi jo valmistautunut perumaan Hollannin, Espanjan ja Monacon GP:t. Tämä tarkoittaisi sitä, että kausi käynnistyisi 7. kesäkuuta, Azerbaidzanin Bakussa ajettavasta osakilpailusta.

Marko Ollonqvist
Toronto

SEURAA KORONAVIRUKSEN VAIKUTUKSIA URHEILUUN TÄÄLTÄ:
UV seuraa: Näin koronavirus vaikuttaa urheiluun!

Jaa