Nyt se on varmaa: Sebastian Vettel siirtyy Aston Martinille!

schedule 10 syyskuun 2020 - 10:31
person Marko Ollonqvist

Ferrarin tämän kauden jälkeen jättävä Sebastian Vettel jatkaa F1-uraansa ja siirtyy ensi kaudeksi Aston Martinille eli nykyiselle Racing Pointille.

Ensi kaudella Formula 1:ssä nähdään Racing Pointin paikalla uutta nimeä kantava talli, Aston Martin.

Racing Pointin omistava Lawrence Stroll osti jokin aika sitten Aston Martinin itselleen ja tuosta hetkestä lähtien oli selvää, että tallin nimi menee vaihtoon.

Ferrarilta lähtevää Sebastian Vetteliä on viety jo pitkään huhuissa Aston Martinin ohjaksiin ja jopa tallin meksikolaiskuljettaja Sergio Perez on tunnustanut lähdön olevan jopa todennäköistä, vaikka hänellä onkin vielä nykyinen sopimus voimassa ensi kauden ajan. Aivan viime aikoina Perez on kuitenkin vakuutellut, että matka jatkuisi sittenkin tutussa tallissa, joten nyt julkaistu Vettelin monivuotinen sopimus saattoi tulla hänelle jonkinasteisena yllätyksenä – joskin hän oli luonnollisesti tietoinen lähdöstään jo keskiviikkona, kun hän kertoi jättävänsä tallin.

Vettel tulee muodostamaan ensi kaudella Aston Martinin kuljettajakaksikon yhdessä Lance Strollin eli omistajan pojan kanssa.

– Olen innoissani voidessani vihdoin kertoa nämä mielettömät uutiset tulevaisuudestani ja olen erittäin ylpeä voidessani kertoa, että minusta tulee Aston Martinin kuljettaja vuonna 2021. Se on minulle uusi seikkailu erittäin legendaarisella automerkillä. Olen ollut vaikuttunut heidän tuloksistaan tänä vuonna ja uskon tulevaisuuden olevan vieläkin valoisampi, Vettel kertoi tiedotteessa.

– Lawrence Strollin energia ja sitoutuminen tähän lajiin inspiroivat minua ja uskon, että voimme rakentaa jotain erityislaatuista yhdessä. Rakastan edelleen F1:ä todella paljon ja ainoa motivaation lähde minulle on eturivissä taistelu; se, että pääsen tekemään niin Aston Martinilla on etuoikeus.

Kuten Vettel totesi, on kuluva kausi ollut varsin vakuuttava Racing Pointilta ja siitä kertoo tallin saama lempinimi “pinkki Mercedes”.

Ferrari on ollut kuluvan kauden F1-sarjassa umpisurkea ja Vettel löytyy kuljettajien MM-taulukosta vasta 13. sijalta, kerättyään kasaan 16 pistettä. Samaan aikaan Lance Stroll on MM-sarjassa neljäntenä (57 pistettä), kaksi kisaa koronavirustartunnan vuoksi väliin jättämään joutunut Perez on 11:ntenä (34 pistettä) ja kaksi kisaa Perezin paikalla ajanut Nico Hülkenberg on 14:ntenä (kuusi pistettä).

Marko Ollonqvist

KATSO MYÖS:
Kaikki Liigan pelaajasiirrot kaudelle 2020-21!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord