VIDEO: Oliko tämä suomalaisin keskustelu koskaan? Kimi ja Valtteri asialla

schedule 2 lokakuun 2019 - 03:58
person Marko Ollonqvist

Kimi Räikkönen ja Valtteri Bottas kolaroivat vuoden 2015 Sotshin F1-osakilpailussa: vuotta myöhemmin kaksikko kävi ehkä suomalaisimman keskustelun koskaan.

Vuoden 2015 Sotshin F1-osakilpailu sai suomalaisittain todella dramaattisen lopun.

Tuolloin Ferrarilla ajanut Kimi Räikkönen ja Williamsin ohjaksissa ollut Valtteri Bottas paahtoivat molemmat kilpailun toiseksi viimeisellä kierroksella Sergio Perezin ohi ja päätyivät keskenään ratkaisemaan kolmannen sijan kohtalon.

Tai niin siinä piti käydä.

Viimeisellä kierroksella taistelu kävi kiivaana. Räikkönen yritti loivan käännöksen kohdalla ohitusta sisäkurvista ja lopulta suomalaiskaksikko kolaroi sillä seurauksella, että Bottas joutui keskeyttämään ja Räikkönen putosi autoonsa tulleiden vaurioiden myötä seitsemänneksi.

Vuotta myöhemmin F1-kuljettajia kyyditettiin auton lavalla ympäri Sotshin rataa. Räikkönen ja Bottas olivat auton lavalla samassa kulmauksessa ja ex-F1-kuljettaja Johnny Herbert päätti tulla muistuttamaan heitä haastattelussaan vuoden takaisesta juuri niillä kohdin rataa, missä kaksikko oli kolaroinut keskenään.

Herbert sai suomalaisilta kommenttiinsa niin suomalaisen reaktion kuin vain voi saada:

Tämän suomalaisempaa hetkeä ja “keskustelua” ei ihan äkkiseltään tule mieleen…

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord