VIDEO: Mika Häkkinen muisteli ensimmäistä F1 kokemustaan – katso video täältä!

schedule 24 tammikuun 2020 - 19:50
person Joonas Eriksson

Mika Häkkinen muisteli ensimmäistä F1 kokemustaan Twitter-tilillään. Kaksinkertainen maailmanmestari ajoi ensitestit F1:ssä tasan 30 vuotta sitten.

F1-fanit tuntevat aika hyvin Mika Häkkisen urapolun. Ensimmäisen kosketuksen F1-autoihin Häkkinen sai tasan 30 vuotta sitten Silverstonen moottoriradalla, Benettonin F1-autoa testaten.

Häkkinen hämmästytti tiimijohdon testiajoillaan ja hänelle tarjottiin testikuljettajan paikkaa.

Keke Rosberg toimi Häkkisen managerina ja päätti tehdä kovan ratkaisun. Hän ei halunnut Häkkisen jäävän vain testikuljettajaksi ja joutui hylkäämään tarjouksen. Lopulta se kannatti, jos nimittäin katsoo suomalaiskuskin saavutuksia F1-radalta.

Nyt 51-vuotias Häkkinen teki uransa alussa F3:ssa vaikutuksen Lotukseen, joka lopulta otti kuskin talliin vuonna 1991. Ensimmäinen vuosi meni harjoitellessa, mutta toisena Häkkinen teki läpimurron. Lotus sai tehtyä autostaan huomattavasti kilpailukykyisemmän, ja Häkkinen ajoi pisteille kuudessa kilpailussa ja saavutti kahdessa kisassa jopa neljännen sijan.

Vuonna 1993 Häkkinen siirtyi McLareniin testikuljettajaksi, mutta pääsi lopulta ajamaan kilpakuskina, kun Michael Andretti luovutti paikkansa ja antoi Häkkisen ajaa viimeiset kolme kilpailua.

McLarenilla Häkkinen nousi ykköskuljettajaksi, kun  F1-legenda Ayrton Senna päätti lopettaa uransa. Häkkinen joutui odottelemaan mestaruuttaan McLarenilla kauteen 1998 asti. Sitä ennen menestymistä varjosti paha ulosajo ja tallin moottorivaihto.

Ensimmäinen mestaruustaisto käytiin Häkkisen ja Ferrarin Michael Schumacherin välillä. Kauden päätteeksi Häkkinen juhli ensimmäistä maailmanmestaruutta ja hänet valittiin Suomessa vuoden urheilijaksi.

Seuraava mestaruus tuli heti seuraavana kautena. Kauden puoliväliin asti taisto oli jälleen Schumacherin ja Häkkisen välillä, mutta saksalaiskuski loukkaantui ulosajossa ja joutui jättämään kauden kesken. Lopulta Häkkinen oli pienissä vaikeuksissa, mutta sai lopulta pidettyä mestaruuden itsellään.

Häkkinen ajoi viimeisen kautensa F1:ssä ja McLarenilla vuonna 2001 ja hänen tilalleen “tuuraajaksi” tuli suomalaiskuski nimeltään Kimi Räikkönen, joka on myöskin ajanut F1:ssä melkoisen kunnioitettavan uran.

Mika Häkkisen ensimmäinen kokemus F1:ssä:

Lue myös:
Yksinoikeudella Urheiluvedoilta: 110 % bonus 200€ asti + 5€ ilman talletusta!

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord