KUVA: Mitä?! Strippiklubit määrittävät James Hardenin pelillisen tason?

schedule 9 marraskuun 2019 - 10:32
person Marko Ollonqvist

Kunkin NBA-kaupungin strippiklubit määrittävät James Hardenin pelillisen tason? Eräs Reddit-käyttäjä löysi melkoisen yhtäläisyyden.

Houston Rocketsia edustava James Harden on eittämättä yksi nykypäivän suurimmista NBA-tähdistä.

Kuluvan kauden aikana Harden on pelannut toistaiseksi kahdeksan ottelua: hänen ottelukohtainen pistekeskiarvonsa on 36,5, levypalloja hän on ottanut ottelua kohden viisi ja antanut 8,1 koriin johtanutta syöttöä.

Tällä kaudella parhaimmillaan yhteen otteluun 59 pistettä heittänyt yhdysvaltalainen on tällä hetkellä pistekeskiarvollaan koko NBA:n tilastoykkönen.

Ajoittain Hardenilla on ollut vaikeuksia yltää omalle absoluuttiselle huipputasolleen vierasotteluissa ja nyt eräs Reddit-käyttäjä uskoo löytäneensä syyn tälle.

Kyseinen henkilö oli päättänyt laittaa koulussa oppimansa asiat todelliseen hyötykäyttöön ja tulkintojensa perusteella hän tuli siihen lopputulokseen, että Hardenin suoritukset vieraissa riippuvat kyseisen kaupungin tarjonnasta strippiklubien suhteen.

Hän kirjoitti Reddit-postaukseensa näin:

“Jokainen tietää James Hardenin mieltymyksen kanadalaiseen balettiin, toisin sanoen strippiklubeihin. Rocketsin viime viikon surkean Miamin esityksen, ja kaupungin strippiklubi-tarjonnan, myötä minua alkoi kiinnostaa suunnattomasti miten paljon James Hardenin paheet vaikuttavat hänen peliinsä. Joten tässä sitä ollaan, vietin tämän parissa ison osan viime viikosta, joten toivottavasti te kaikki nautitte.”

Tulosten mukaan Harden suoriutuu paremmin vieraspeleissä, jos kaupungin strippiklubi-tarjonta on heikkoa, ja puolestaan huonommin niissä kaupungeissa, joissa tarjonta on parempaa – kuten esimerkiksi juuri Miamissa.

– Olen todistanut, että James Hardenin peliesitykset putoavat tasollisesti kaupungeissa, joista löytyy korkeat arvostelut saaneita strippiklubeja.

Marko Ollonqvist
Toronto

Lue myös:
NHL vapaat pelaajamarkkinat ja pelaajasiirrot 2019

Liity keskustelemaan vedonlyönnistä:

Urheiluvedot FB-ryhmä
Telegram
Discord